Juurisyiden jäljittämistä
Luin tänään ajatuksella Soberisti-sivuston periaatteita liittyen alkoholista vapautumiseen! Suosittelen käymään lukemassa, jos edes toisinaan mietit alkoholin vähentämistä tai isompaa muutosta sinulle itsellesi tai läheisellesi. Moni Soberistin periaate tuntui minusta tosi fiksulta, oikealta ja soveltuvalta mullekin, vaikka en tuohon ohjelmaan ole nyt ajatellutkaan liittyä.
Aina ei ole tarvetta identifioitua alkoholistiksi, vaikka kuitenkin uskoo elämän olevan parempaa ja hauskempaa ilman ja haluaa muutoksen. Alkoholia ei välttämättä tarvitse nähdä juurisyyksi tai varsinaiseksi riippuvuudeksi, vaan joskus seuraukseksi, jolla peitetään muita ongelmia ja josta tulee normaalille ihmiselle turhan hallitseva osa lomia, viikonloppuja tai arkea. Mun tapauksessa kaljanjuonnin taustalla on ollut muita epävarmuuden ja ahdistuksen aiheuttajia, joiden yhteisvaikutusta olen pakoillut. Toistaiseksi en voi niitä tässä avata, mutta tärkeintä on nyt niiden eliminointi ja käsitteleminen. Juurisyiden selvittäminen on tietenkin tarpeen, jos kerran matala kynnys juomiselle on ollut seuraus jostakin.
Vapautuminen ja muutoksen ajurit
Soberisti korostaa erittäin valoisalla ja positiivisella tavalla pakon sijasta vapautumista, kehosta ja mielestä huolehtimista ja täydellistä toipumista. Sitä, ettet ole menettämässä mitään, vaan saamassa pitkän listan upeita asioita takaisin. Soberistin teesit löydät ko. sivuston ”Meistä”-sivulta. Podcasteja löytyy myös ainakin 15 jakson verran ja lisäksi muita videohaastatteluja!
En ole koskaan vakavasti miettinyt juomisen rajoittamista haittavaikutuksilla pelottelemisen seurauksena, eikä se yleensä olekaan tehokas ajuri. En myöskään haluaisi perustaa muutosta sellaisen latistavan negaation varaan, että aivoni ja moni muu osa kehostani ovat jo tuhoutuneet ja riippuvuus sekä vanhaan palaamisen uhka ovat lopun ikää läsnä vaanimassa. On paljon motivoivampaa ajatella, etten koskaan palaa vanhoihin järjettömiin tapoihin, koska menettäisin ihan liikaa minulle hienoja etuja. Ja että voin palautua täysin ja seurailla kehoni tervehtymistä yksi vaihe kerrallaan.
Alkuhankaluudet
Nyt vajaan 3 kk jälkeen osa vaikutuksista on ollut kaikessa positiivisuudessaan haastavia. Ensin hermoratojen ja aivojen aktivoituessa luovuus on kasvanut ja aiheuttanut ”maanista” ideatulvaa ja hyperaktiivisuutta. Lisäksi on esiintynyt epärealistisen tavoiteryöpyn asettamista eli paineita laittaa kaikki asiat kuntoon heti. Aktiivisemmasta ajattelutyöstä johtuen olen ollut alkuillasta jo uuvuksissa ja uninen.
Alkoholittomuuden myötä sokerivajetta kompensoimaan on tullut himo karkkeihin, suklaaseen ja leivonnaisiin. Voisilmäpullaa! Ja viimeisimpänä oireena on tullut ailahteleva äkillinen seksuaalinen turhautuminen. Kaikki nämä ovat kuitenkin merkkejä kehon heräämisestä, aistien voimistumisesta ja tervehtymisestä, ja oletettavasti tasaantumassa ajan kanssa.
Positiiviset vaikutukset minussa
Mitä positiivisia vaikutuksia havaitsen nyt? Tähän vastauksena jaan loistavan Ira Koivun (Soberisti) postauksen, 24 helmi 2021: Miten alkoholin käytön lopettaminen vaikuttaa? Siihen koottu 27 kohdan lista on äärimmäisen motivoiva ja innostuksissani luen sitä jo kolmatta kertaa. Nostan sieltä omaan tekstiini tässä kohtaa seuraavat, jotka näen ja tunnen jo itselläni:
- Turvotuksen poistuminen, kasvojen ja vatsan seudun kaventuminen
- Silmien kirkastuminen, silmäpussien pieneneminen, ihon parempi kunto
- Verenpaineen lasku
- Hetkittäiset syvemmät onnellisuuden tunteet (euforia) arjen keskellä
- Seksi ja kosketus tuntuu paremmalta
- Vatsan toiminnan parantuminen
- Ajan vapautuminen kotielämään ym. tärkeään
- Rahan käytettävyys muuhun olennaisempaan
- Itseluottamus /-tunto parantunut
Lisää kokemuksiani löydät päiväkirjajulkaisusta Selvästi parempi päivitys.
Riippuvuuksille altistuminen
Lähde: Artikkeli, Voima.fi 03/2023: ”Eskapismi ruokkii riippuvuuksia – Usein addiktioiden takaa löytyy halu paeta vaikeita tunteita” (Mika Pekkola kirjoittaa A-Klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhkin tutkimuksista liittyen riippuvuuskäyttäytymiseen vaikuttaviin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin):
”Riippuvuudet kohdistuvat dopamiinia tuottaviin asioihin eli tavoiteltuun mielihyvään. Tarrautuminen nopeaa mielihyvää tuottaviin kokemuksiin voi kuitenkin johtaa paradoksaalisesti anhedoniaan eli kyvyttömyyteen kokea iloa. Eskapistisesti (todellisuuspakoisesti) toimiva ihminen pyrkii ikään kuin kompensoimaan mielihyvällä asioita, jotka ovat elämässä huonosti. Meidän tulisi oppia puhetapa, että addiktiot kuuluvat elämään. Ne ovat aikamme ilmiö. Olemme puhuneet pitkään medialukutaidosta, mutta sen lisäksi meidän tulisi kehittää dopamiinilukutaitoamme.”
Tuolla edellisellä lauseella viitataan digiteknologian ja yhteisöllisyyden murrokseen, jossa sosiaalisen median kautta verrataan paljon itseään muihin ja aikaansaadaan riittämättömyyden tunteita. Riittämättömyyttä paikataan mielihyvää tuottavilla riippuvuutta aiheuttavilla kokemuksilla. Jos ihminen haluaa paeta todellisuutta, juominen laskee vielä jyrkemmin hyvää oloa eikä nosta tilapäisestikään tyytyväisyyttä elämään kuin korkeintaan hetkeksi. Olen melkoisen vakuuttunut, että tämä on toteutunut minun kohdallani eli olen pakoillut todellisuutta, mutta riippuvuuksien juuret ovat vielä osittain piilossa!
”Riippuvuus on poikkeuksetta ”itsetunto-ongelma” itsessään. Siihen etsii ratkaisua tai syyllistä ulkopuolelta. Kaikissa riippuvuuksissa on lähtökohtana havaintojeni mukaan trauma tai vastaava. Aiheuttaja voi olla lapsuudessa tai nuoruudessa tapahtunut asia, tapahtuma tai vuorovaikutus.” (Primonitor Oy, Haapalehto.fi: Pidä itsestäsi huolta – Riippuvuudet ja vapautuminen)
Minun riippuvuuteni
Olen miettinyt paljon eri riippuvuuksien kirjoa. Minulla ei mielestäni ole varsinaista päihdeongelmaa eikä ainakaan riippuvuutta syömiseen, pelaamiseen, liikuntaan, yleistä sosiaalista riippuvuutta eikä eristyneisyyttä. Entä olenko läheis- tai seksiriippuvainen, ja onko minussa viitteitä narsistiseen parisuhderiippuvuuteen. Oliko alkoholi pahin uhkani? Ovatko nyt tiedossani olevat asiat ja elämäntapahtumat riippuvuuksieni juuria vai nouseeko terapioissa esiin vielä yllättäviä traumatisoivia lähteitä!
Ehkä hahmotan tämän kaiken itse paremmin joidenkin kuukausien päästä. Ymmärtääkseni riippuvuudesta kärsivä henkilö on alttiimpi seuraaville muille riippuvuuksille. Ne voivat tarjota eskapismin nostaessa päätään uusia pakokeinoja eli toimia mielihyvän lähteinä. Siksi juurisyyt on syytä löytää myös tarpeettomaan alkoholinkäyttöön.
Vastaa