Lähestyvä loma muuttaa minut joka kerta. Jo edellisellä työviikolla huomaan stressin väistyvän ja sitä tunnetta ei pilaa edes loppukiri tehtävissä. Ei ole ongelma edes painaa hommia pitkään perjantaina tai viikonloppuna, jotta voi jäädä hyvillä mielin lomaa viettämään. Työpaineen voittaa kuin voittaakin lopulta tieto siitä, että kohta on tiedossa tauko. Koska mieli on jo saanut lomasta ensimmäisen vapauttavan hyödyn, edes loman jälkeisen ajan kiireelliset työt eivät hirvitä, olkoonkin että vastassa töissä on tosi kiireinen kevät! Tämä vaihe on lopulta yksi loman parhaista! Ei vielä lomastressiä eikä väärille urille lähteneitä aamuja, ei hyödyntämättömiä mahdollisuuksia!
Kun levollisuus loman kynnyksellä eilen löytyi, illasta lasten kanssa tuli hauska ja vapautunut. En nyt liikaa halua miettiä loman kääntöpuolta ja ajatella negatiivisesti, mutta tavallaan on surullista ajatella, että samanlaista vapautuneisuutta olla hyvällä tuulella ja nauttia koti-illasta sunnuntaina ei alkavan työviikon kynnyksellä tahdo löytyä. On myös mielenkiintoista seurata, onko pitkässä juoksussa alkoholittomalla elämäntavalla vaikutusta tähän ns. sunnuntaistressaamiseen.
Se kai kertoo siitä, että mun vaan pitää osata ajatella asiaa eri tavalla ja koittaa olla enemmän hetkessä enkä vain lomalla käytettävissä! Ei kai tämä ole helppo asia enkä ole yksin tässä, mutta tavoitteeni on antaa itsestäni enemmän perhe-elämälle olemalla läsnä hetkessä. Työt eivät katoa mihinkään ja sielläkin on aina vastassa upea porukka, jonka kanssa töistä on helppo innostua.
Jo läpi viime viikon olin innokas miettimään lomasuunnitelmia, joita ei etukäteen luotu sairastelujen takia. Riittäisi, että voidaan olla rakkaani kanssa yhdessä, liikkua ja ehkä vähän automatkaillakin. Vieläkään en ole tapahtumia ja lomavinkkejä selaillut, vaan loma alkaa leppoisasti kotikaupungin aamuauringossa! Tänään on aika miettiä liikunnallista puolta alkuun ja loppuviikolle vähän irtiottoa, jotta ihan koko viikko ei mene tässä samoilla nurkilla.
Viikonloppu meni vähän sumussa. Osin siksi, että allergia tai särkylääkkeet väsytti ja sekoitti unirytmin täydellisesti. Nukuin alkuiltoja ja painoin yövuoroa tietokoneella! Nyt uudella viikolla on kiva päästä normirytmiin taas. Aamu on ollut upea! Keväinen auringonnousu meren päällä höyryävien tehtaan piippujen takaa saa aina yhtä hyvälle tuulelle. Loma alkaa napakasti terapia-ajalla eli uudella oman hyvinvoinnin hoitosuhteen aloituksella, liittyen yleiseen hyvinvointiin ja ADHD-tutkimukseeni. Koitan ehtiä juomaan myös perinteiset paikalliset possokahvit sitä ennen.
Kivaa viikkoa sinulle, olit sitten työpaineessa tai lomaa aloittelemassa!
Vastaa