Aamun hesarissa (18.2.2025) Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola kirjoittaa kolumnissaan loistavasti urapolusta ja nuorten ohjaamisesta opintojen valintoihin. ”Oikea elämä vaatii vikatikkejä ja vääriä valintoja.” Mikä on oikea kiitorata elämään…
Tarvitaanko menestymiseen työelämässä lahjakkuutta vai tekemisen ja kokeilujen antamia taitoja ja oivalluksia? Ja tukevatko koulutukset luovaa eri asioiden yhdistelyä ja rohkeaa rajojen ylittämistä. Kuinka moni nuori edelleen ajattelee, että mielessä olevaan tulevaisuuden ammattiin on vain yksi tie ja tajuaa vasta kolmekymppisenä muut mahdolliset reitit! Lahjakkaita ja hyvän tuen ja ohjauksen perheeltä saavia on aina. Ja teoriassa koulujen monipuolisemmat kurssivaihtoehdot tukevat luovuutta ja urapolkujen erilaistumista. Käytännössä monet nuoret eivät saa tästä hyötyä irti.
Olen oman tyttäreni kautta kokenut esimerkiksi ammattilukion olevan hajanainen siiloutunut erillisten oppilaitosten hätäinen yhteenliittymä, jossa oppilaalta vaaditaan peruskoulupohjalta pitkälle vietyä itsenäisyyttä ja koordinointikykyä kurssien sovittelemisessa kalenteriin oppilaitosten keskinäisen viestinnän puuttuessa. Nykyään nuorelta odotetaan selkeää päämäärää ja kokonaisuuden hallintaa koulutusohjelma- ja kurssitarjonnan monimutkaistuessa. Ei ihme, että tulee vikatikkejä ja nuoret ajautuvat aloille, jotka eivät lopulta kiinnosta. Kyllä ennen ysärillä oli vaan selkeämpää, kun valinnaisaineita ja suuntautumisvaihtoehtoja oli vähemmän.
En ymmärrä paljoakaan tämän päivän opiskelun kurssi- ja tutkintokirjosta, koska olen niin pitkään keskittynyt puhtaasti työntekoon. Tuon ajan (ainakin 21 vuotta) olen toiminut rekrytoijana säännöllisen satunnaisesti kolmessa eri tehtaassa ja käynyt paljon keskusteluja työhönotosta yleisesti. Tuntuukin, että edelleen fokus on hakijan tutkintonimikkeissä, ”oikeassa” urapolussa haettavaan tehtävään ja ansioluettelon tahrattomuudessa. Samalla kahvipöytäkeskusteluissa ollaan yleensä yhtä mieltä siitä, että ratkaisevat menestystekijät ovat sopeutumiskyky yhteisöön, oppimiskyky- ja halukkuus, hyvä asenne, käytännön taidot, aikaansaavuus, toimeen tarttuminen (itseohjautuvuus) ja ennakkoluulottomuus. Pitää uskaltaa olla oma itsensä ja näyttää jopa muulle työyhteisölle mallia ja uusia toimintatapoja. IT-taidot nousevat aina esiin.
Niin urheilussa kuin urapolkujen yhteydessäkin vahvuuksien vahvistamisesta puhutaan paljon ja sitä arvostetaan ihan oikeutetustikin enemmän kuin heikkouksien paikkaamista. Ennen ja edelleen paras tulos lienee saavutettavissa silloin, kun opiskelee sitä mikä aidosti kiinnostaa. Vapaus valita kursseja entistä vapaammin ja rakentaa oma tutkinto uniikeista palasista on minusta hieno suuntaus. Olisi mukava nähdä, että keskittyminen entistäkin vahvemmin niin työhönottajilla kuin opiskelijoilla itsellään liittyisi luovuuteen, erilaiseen itserakennettuun tutkintopolkuun ja asioiden uudenlaiseen yhdistämiseen toisiinsa. Sen kunnioittamista, että on opiskellut tai tehnyt työkseen sitä mikä on motivoinut, sopi se sitten täydellisesti seuraavaan haettavaan tehtävään tai ei. Tutkintonimike ei kerro vielä paljoa kyvyistä. Kiinnostavampia kysymyksiä pitää olla: Mikä sinua kiinnostaa ja inspiroi saamaan ideoita? Mitä osaat ja missä olet parhaimmillasi? Miten ja mitä haluat oppia?
Vastaa