Muistutus vuosien vierimisestä

Loppukesästä tulee todellakin täyteen 30 vuotta siitä, kun täytin 18 vuotta. Miten pystyisin vertaamaan itseäni ja kehitystäni siinä tilanteessa tähän aikaan ja omiin lapsiini, joista kaksi ensimmäistä olivat vastaavassa vaiheessa tässä 2020-luvulla. Muistikuvat eivät tarjoa aina parasta vertailukohtaa, koska kun on itse osana aikaa, kaikki tuntuu normaalilta tai itsestäänselvältä. Tarvittaisiin jotakin konkreettista muistuttamaan niistä ajoista! Aamukahvipöydässä löysin tähän hyvän työkalun. Hesarin verkkolehdestä kun löytyi aikakone, josta päädyin avaamaan 18-vuotissynttäripäiväni 30.8.1995 lehden! Mitä ilmentymiä sen ajan maailmankuvasta se tarjosi? Miten niitä voi verrata nykyhetken puhuttaviin ilmiöihin?

Jospa alkuun vaan viihdyttäisin itseäni ja sinua jakamalla poimintoja mitä otsikoihin oli päätynyt. Kaikkiin myöhempänä esitettyihin sitaatteihin lähteenä on siis HS: 30.8.1995. Ei ole muuten ulkoasultaan mikään digi- tai näköislehti, vaan perinteisesti taitettu nuhruinen sanomalehti tiedostomuodossa!

Digitalisaatio saapui työpaikoille

On helppo aloittaa huvittuneena lööpistä: ”Eduskunta tulee Internettiin syksyllä”. Elettiin aikaa, jolloin kansanedustajilla oli käytössä sähköposti, mutta vain joka kolmannes oli lukenut niitä edellisen vuoden jaksossa säännöllisesti. Oikeustapauksia löytyi Minttu-tietokannasta, maailman artikkeleja Esmerk-palvelusta ja irralliset palvelut piti erikseen tietää ja ne tuottivat lähinnä tiedostolistauksia, joiden lukeminen oli työlästä. Oikean tiedon hakeminen perustui vahvasti hyviin henkilökontakteihin, vinkkeihin ja aineistoihin. Kirjastojen ja muiden fyysisten arkistojen rooli relevantin tiedon säilönä oli edelleen ratkaiseva. Ja oli helppo tyytyä, jos löysi edes jotakin aiheeseen liittyen. Mietihän, olitko kirjastosta tullessa ikinä mietteliäs tai pettynyt, että löysitkö nyt parhaan ja tärkeimmän aineiston?

Tuosta muutama vuosi myöhemmin tulivat www-sivut ja hakukoneet. Nykyhetkessä kuumin trendi on tekoälyagentit. Yksi agentti voi olla tiedonkerääjä, toinen analysoida tietoa ja kolmas tehdä esimerkiksi tilauksen saamansa tiedon perusteella. Mahdollisuudet lisäävät paineita! Pitääkö mun osata, ja mitä jos muut tajuaa ja minä en. Mistä jään elämässäni paitsi, jos muut hyödyntää tietoa, tekoälyä ja rahantekomahdollisuuksia!? Ysärillä ei ollut tällaisia paineita? Tiesi mistä oli kuullut ja muuta ei osannut murehtia, kun tieto ei levinnyt niin nopeasti? Riitti, kun peilasit teknistä osaamista omalla kylällä ympärillä oleviin. Onko se näin vai onko sittenkin kyse siitä, että vertaan ajan olojen sijasta eri ikäkautta eli itseäni 30 vuoden erolla.

Takaisin vanhaan aikaan. Odotuslistan kärjessä oli faksin lähettäminen ilman paperille tulostusta ja matkapuhelimet, joilla saa aina kiinni, ja kansanedustajillekin voi soittaa vaikka Brysselin matkalleen. X400-sähköpostistandardi oli vielä käytössä ja yhteystiedot ilmoitettiin lehdessäkin muodossa: C=FI; A=MAILNET; P=eduskunta; S=Sukunimi; G=Etunimi). Tuon korvasi pian 1995 jälkeen SMTP-sähköpostiprotokolla ja selkeän yksinkertaiset domain-nimet (kuten miehenterveyseiseuraavaimiten.fi se oli).

”Kansanedustaja pystyy syksystä lähtien itse etsimään tietoa Internetistä. Ennen valiokunnan Australian matkaa hän voi tutustua maan parlamentin toimintaan ja ottaa selville isäntien harrastuksista, jotta keksisi illallisilla jotain puhuttavaa. Tasa-arvokeskusteIuun hän voi valmistautua tutustumalla uusimpaan naistutkimukseen verkon kautta.” Tästä huokuu niin ihanalla ja tavalla itsenäisyyden ja riippumattomuuden ihannointi. Tekniikka palvelee johtajaa! Miten ylvästä onkaan sanoa, että vaikka olen korkeassa asemassa, löysinkin nyt kaiken tiedon ihan itse ilman sihteeriä ja arkistohakupyyntöjä!

Tekniikka palvelee ihmistä?

Nykyään, 30 vuoden digitalisaation kehityksen jälkeen, suuren työväestön keskuudessa on päinvastoin. Sihteeristä ei voi edes puhua, mutta onneksi se ei mihinkään kadonnut. Se kasvoi vain vaatimusten kasvaessa assariksi. Assarista kasvoi ehkä coordinator ja siitä jalostui toisinaan consultant tai expert.

Esimiehet eivät enää tavoittele teknistä itsenäisyyttä. He taistelevat raakileina käyttöönotettujen järjestelmien kanssa itseoppineina haaveillen, että saisivat tiimiinsä tällaisen apulaisen, ettei tarvisi itse yrittää löytää ja jäsennellä tietoa. Miettien, että järjestelmän parissa naputtelu ja navigointi ei tuota lisäarvoa, mutta on pakollinen hoitaa alta pois. Jotta pääsisi johtamaan, sparraamaan ja kehittämään itseään ja alaistaan kasvotusten vuorovaikutustilanteissa.

Ehkä sellainen asiantuntijakin monen tiimissä jo on, mutta tämänkin aika menee tietojen ylläpitoon eikä sen analysointiin. Tekniikasta piti tulla nöyrä palvelija ja työkalu, mutta onko sitten niin, että sille ei tahdokaan löytyä aikaa. Työt kun pitää ehtiä hoitaa. Toivottavasti tekoäly ei olisi tämän kilpailukykyä syövän ilmiön uusi ilmentymä vaan uusi voima, joka alkaa laajemminkin kääntää asetelmaa päälaelleen ja tehdä sovelluksista työkaluja tavallisille ihmisille. Tiedon löytyminen nopeasti on vähintään yhtä tärkeää kuin sen taltioiminen.

Olen toiveikas siksi, että se julkisuusarvo, joka ohjelmistohankkeilla nykyään usein on tärkeämpi kuin aito sisäinen tehokkuus ja resurssien vapauttaminen, on mahdollista saavuttaa kylkiäisenä. Ehkä jatkossa ei tarvitsekaan todeta, että harmonisoidun tyylikkään ratkaisun lopputuloksesta tehokkuutta loppukäyttäjälle tuova räätälöinti jäi puuttumaan!

Ehkä tekoälytuotteet voivat tarjota räätälöityjä ratkaisuja olemattomalla työmäärällä. Ehkä ruohonjuuritaso, jossa tieto tehokkuustekijöistä on, pääsee itse speksaamaan järjestelmiä käytön aikana sen sijaan, että puuttuvista ominaisuuksista on jo päätetty tai että työkaluista tehdään vain näyttäviä puhtaaksikirjoitusvälineitä, joilla isolla työmäärällä tuotettu tieto ojennetaan eteenpäin johdolle tai ulkopuoliselle kumppanille pienen kustannussäästön toivossa.

Paraskin IT-tuote on tuote vain sen kehittäjälle ja myyjälle. Kaikille muille sen pitää olla lisäarvoa tuottava apuväline, joka edistää sen oikean tuotteen eli organisaation tuotoksen tehokasta ja laadukasta syntymistä. Tämä hämärtyy monasti, kun speksataan ja karsitaan loppuasiakkaan tuottavia ominaisuuksia pois.

Ajatuksia digitalisaation kehitysvaiheista

Takaisin taas vanhoihin aikoihin! Halusin ymmärtää paremmin, mitä olemme oikeastaan odottaneet digitalisaatiolta vuosien varrella. Onko muka jossakin vaiheessa teknologia lakannut palvelemasta meitä? Olenko vain omassa arjessani pudonnut kelkasta ja jättänyt näkemättä ja hyödyntämättä sitä? ChatGPT jakoi digitalisaation viiteen kehitysvaiheeseen:

1. Automatisoinnin aikakausi (1950–1980-luku)

Pyrkimys: Korvata toistuvat ihmistyöt koneilla ja ohjelmoitavilla järjestelmillä
Käyttö:

• Hallinnollinen tietojenkäsittely, palkanlaskenta, varastokirjanpito
• Ensimmäiset tietokoneet ja ohjelmoitavat logiikat (PLCs) teollisuudessa
• Sähköpostin ja sähköisten järjestelmien esiasteet (esim. X.400)

📌 Ihminen halusi tehostaa rutiineja → syntyi tietojärjestelmäajattelu

---

🌐 2. Kommunikaation ja verkottumisen aikakausi (1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun)

Pyrkimys: Nopeuttaa viestintää ja luoda yhteyksiä yli organisaatio- ja maarajojen
Käyttö:

• Internet, sähköposti, verkkosivut
• B2B- ja B2C-verkkopalvelut, IRC ja chatit
• Ensimmäiset verkkokaupat ja CRM-järjestelmät

📌 Ihminen halusi olla yhteydessä ja näkyvillä → syntyi globaali tietoverkko

---

📱 3. Digitalisen arjen ja liiketoiminnan aikakausi (2000-luvun puolivälistä 2010-luvulle)

Pyrkimys: Tuoda digitaalinen teknologia osaksi arkea, työtä ja kuluttamista
Käyttö:

• Älypuhelimet, sovellukset, pilvipalvelut
• Sosiaalinen media, digitaalinen markkinointi
• Verkkopankki, mobiilimaksaminen, alustatalous

📌 Ihminen halusi helppoutta, liikkuvuutta ja saatavuutta → syntyi käyttäjälähtöinen digimaailma

---

🧠 4. Tiedolla johtamisen ja automaattisen analyysin aikakausi (2010-luvulta eteenpäin)

Pyrkimys: Saada arvoa datasta ja tehdä päätöksiä faktojen pohjalta
Käyttö:

• Big Data, tekoäly, koneoppiminen
• Personoidut palvelut, automaattinen sisällönsuositus
• IoT-laitteet, älykodit, itseoppivat järjestelmät

📌 Ihminen halusi ymmärtää ja ennakoida → syntyi dataohjautuva maailma

---

🧬 5. Ihmiskeskeisen ja eettisen digitalisaation aikakausi (2020-luvulta alkaen)

Pyrkimys: Hyödyntää teknologiaa vastuullisesti, tasa-arvoisesti ja turvallisesti
Käyttö:

• Tekoälyn sääntely, datan omistajuus, digitaalinen identiteetti
• Teknologian rooli hyvinvoinnissa, mielenterveydessä ja demokratiassa
• Vihreä digitalisaatio, inklusiiviset palvelut, digitaalinen osallisuus

📌 Ihminen haluaa hallita teknologiaa – ei vain käyttää sitä → syntyy arvopohjainen digitalisaatio

Olisin voinut hakea kehityspolun alkupistettä vaikka jo 1800-luvun teollistumisen ajasta ennen varsinaista (sähkö)automaatiota, mutta joka tapauksessa: Kävikö niin, että em. vaiheissa 2. ja 3. menetettiin fokus siitä, että digitalisaation pitäisi palvella ihmistä. Trendit ja sovellusten markkina-arvo menivät keskiöön ja söivät tehokkuutta. Vaiheesta 4. eli 2010-luvulta toivottavasti alkoi käänne, jossa lopulta tekoäly tai jokin seuraava uutuus, jonka nimeä emme vielä tiedä, vie meidät yhtä selkeisiin digitalisaation tehokkuusinnovaatioihin kuin 1800-1900-luvuilla höyrykone, rautatie tai kodinkoneet.

Olen luultavimmin omien kokemusten kautta itse keksinyt tämän teknologian sakkauksen. Asiantuntijat näkevät vain tasaisesti kiihtyneen kehitystrendin ja löytävät lukuisia esimerkkejä tehotietokoneiden tuomista mahdollisuuksista jne. Silti heitän kysymyksen, ovatko digitalisaation hyödyt laskeutuneet täysimääräisesti suurelle väestölle? Onko käynyt niin, että isossa kuvassa emme ole palanneet aikaan, jossa työkalut annettaisiin käyttöön, vaan suurimman hyödyn ovat saaneet sovelluksia kehittävät yhtiöt ja ne kenelle kerättyä tietoa myydään markkinointitarkoituksessa. Jotta kohta olisi markkinoilla uusi ”työkalu”.

Ainakin tuo arvopohjaisen digitalisaation kehitys on vielä alkumetreillä.

Etätyö yleistyy tietoliikenteen avulla

”Puhelinuutisia! Puhelinyhtiöt saman lipun alle” Helsingin Puhelinyhdistys liittyy monien muiden tavoin Finnet-yhtiöön.

Itsekin pääsin tähän aaltoon mukaan pari vuotta myöhemmin, kun kesätöissä Kymen Puhelimella korjailin lankapuhelimia ja kiertelin kotkalaisten yritysten talojakamoita yritysvaihdeasentajien kanssa! Finnet-uutissivulla todetaan, että ”Lähes 150 000 suomalaista työskentelee tietotekniikkaa hyväksi käyttäen joko osittain tai kokonaan kotona.” Tämä jopa yllätti, koska kotiyhteydet olivat tuolloin lankapuhelinverkkoja hyödyntäviä modeemiyhteyksiä, adsl:iä mobiililaajakaistojen sijaan. Kai nopeus riitti, kun ei tarvittu kymmeniä samaan aikaan auki pidettäviä sovelluksia kuten nykyään.

Eipä silloin ollut aavistustakaan, että varsinaiseen etätyöbuumiin menee vielä yli 20 vuotta ja että pääasiallinen syy sen lopulliseen läpimurtoon on lopulta maailmanlaajuinen pandemia. Jani Sievinen toimi samassa jutussa Radiolinjan keulakuvana mainostamassa GSM-puhelinten monipuolisia ominaisuuksia ja joka toisella sivulla on kodinkoneliikkeen mainoksia täynnä Saloran ja Finluxin kuvaputkitöllöjä, videonauhureita ja Pioneerin ministereosarjoja! PC-tietokoneet mallia perus olivat tyypillisesti hintaluokassa 8000-12000 markkaa, eli reilut 3 vuotta myöhemmin käyttöönotetulla eurovaluutalla ilmoitettuna 1500-2000 € tasossa.

Tietokannoista WWW:hen

”Verkkoyhteyksistä on hyötyä tiedonetsijälle”-mielipidekirjoitus korostaa miten valtavia yhteydenottomääriä Helsingin yliopiston tekstipohjaiseen Heli-tietojärjestelmään on tullut. Lähinnä yhteydenottoja tuli yliopiston matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta, muista tiedekunnista ja oppilaitoksista, Suomen Akatemiasta, Kansaneläkelaitoksesta, noin. 100 000 yhteyttä viikkotasolla. Pyydetty sisältö oli tyypillisesti sähköpostiosoitetiedustelu tai muu yhteystieto. Tai halun ilmaiseminen asiantuntijapalveluun. Jutussa kerrotaan kuvia ja liikkuvaa kuvaa sisältävän World Wide Web:in ajaneen juuri Helin ohi, vaikkakaan konekanta ei mahdollistaisi vielä videoiden katselua . Nykyisin esim. Googlen viikkokäynnit ovat suuruusluokassa 26 miljardia käyntiä viikossa ja niitä tehdään kodeista ja mistä vain mobiililaitteilla.

Sitten IT-aihepiiristä muihin kiinnostaviin ilmiöihin!

Kossupullon hinta

”Kossupullon hinta nousee markan perjantaina”. ”Kirkkaan klassikon saa syyskuussa 83 markalla. Artikkelia lukiessa tulee olo, että kansalaisia on pakko varoittaa kaikesta pahimman kohun välttämiseksi ja että tuskin kossupullo olisi ainoa pyhä kohde, johon suomalainen ei antaisi lupaa koskea!

Ulkopoliittisen tilanteen muutoksia

Pysähdyn lukemaan ulkoministeriön lausuntoja Ranskan ydinpommikokeista. Ranska oli ollut ydinasevaltio tuolloin jo 35 vuotta, mutta se teki uusia kokeita Tyynellämerellä alle viikko tämän lehden julkaisun jälkeen syyskuussa 1995.

”Suomi ja Ranska ovat EU-maita. Onko Ranskan ydinpommi ainakin osittain myös meidänkin ydinpommimme? ”Ei. En menisi tätä sanomaan niin kauan kuin meillä ei ole yhteistä puolustusta Ranskan kanssa. Sitä paitsi me olemme sitoutuneet ydinaseettomuuteen sekä rauhansopimuksissa että ydinsulkusopimuksissa.” ”Kyllä me olemme arvostelleet ydinkokeita niin kauan kuin niitä on tehty” (Mikael Pietikäinen haastatteli ulkoministeriön linjanjohtaja Pasi Patokalliota).

Tänä päivänä Ranska haluaa edelleen vahvistaa ydinasepelotettaan. Suomelle tilanne ei ole enää yhtä selkeä kuin 30 vuotta sitten. Suomi tasapainottelee kansainvälisten sitoumusten, turvallisuuspoliittisten realiteettien ja ydinaseiden leviämisen estämisen välillä. Ymmärrykseni mukaan Suomi tukee aktiivisesti EU:n puolustusyhteistyötä, mutta on samalla sitoutunut ydinsulkusopimukseen (NPT) ydinaseettomana valtiona tukien ydinaseiden leviämisen estämistä sekä asevalvontaa. Samalla Suomi kuitenkin osallistuu Naton ydinpelotteeseen, mutta ei ole liittynyt ydinasekieltosopimukseen (TPNW). En taida löytää tästä mitään selkeää linjaa jyrkästä kannasta puhumattakaan. Eletään aikaa, jossa rakenteet horjuu ja tasapainotellaan pitäen kaikki tyytyväisinä.

”Suomen ja Latvian suhteet kehittyvät dynaamisesti”. Unto Hämäläisen tekemä juttu kertoi presidentti Ahtisaaren vierailusta Riiassa. Vain 4 vuotta ennen tätä Suomi oli pitänyt diplomaattisia yhteyksiä poikki Latviaan 51 vuoden ajan. Latvian EU-jäsenyyttä lobattiin jo tuolloin nimenomaan turvallisuusvinkkelistä. Latvialla oli mielessä Nato-jäsenyys, Suomella ei. Viisumipakon poistosta aiottiin alkaa neuvotella Suomen ja Latvian välillä vierailun jälkeen! Paljon myöhemmin 2004 Latvia liittyi Natoon ja heti perään EU:hun.

Viime aikoina Latvia on ollut keskeisessä asemassa Euroopan turvallisuuskeskusteluissa, kun se rakentelee Baltic Defence Linea Venäjän uhan takia, tukee Naton puolustuksen vahvistamista itäisellä rintamalla mm. Saksan panssariprikaatin muodossa ja osallistuu kansainvälisiin harjoituksiin ja operaatioihin. Pitkän tien on sekin kulkenut 30 vuodessa!

Matkailumainoksia seksismiä piilotellen

Erään matkatoimiston ilmoituksessa mainostetaan lainausmerkeissä laadukasta ”selkäohjelmaa” risteilyllä ja mies- ja naispaikkoja vain 2 h hytteihin! Toisessa matkailuilmoituksessa myydään ostosmatkaa Tallinnaan ja silmään pistää ”tiistaisin 2 tyttöä yhden hinnalla”-tarjous. Kolmas risteilytarjous perustuu teaseriin ”Reijo vihtoo kuin vimmattu”. Jos ei seksististä niin ainakin jotenkin mautonta ilmaisua sai käyttää ja lukija laitettiin tulkitsemaan mainoksia monilla tavoilla.

Jo vuotta aiemmin mm. TV-mainonnassa annettiin markkinatuomioistuimen kielto mm. paljon puhuttaneen Panu-mainoksen kohdalla. Jo ennen sitä 1991 Indiana Jones-henkinen Tupla-patukkamainos kohahdutti. Neuvoston mielestä junavaunumainos ei ollut tasa-arvoa loukkaava, vaan kohteli sekä naista että miestä tasapuolisesti.

Markkinointiosaamista

”Kutsumme sinut matkalle kohti markkinoinnin huippua”. Näin kuuluu markkinointi-instituutin mainos, joka on suunnattu napakalla kappaleella alan valinneille. ”Jos toimit markkinoinnin, myynnin, tai mainonnan tehtävissä…” Se oli sitä aikaa kun markkinointi kuului oikeastaan vain alalla oleville. Mainonnalta ei alettu eikä pystynyt suojautua. Siitä ei tarvinut ymmärtää, koska piilevät ja petolliset markkinointikeinot ja tiedonkalastelu käytännössä puuttuivat. Uhkien lisäksi puuttuivat mobiilityökalujen ja sosiaalisen median mahdollisuudet. Nykyään äkkirikastumista ja markkinointiosaamista mainostetaan sometuutista kaikille, kyseenalaistaen elämän haaskaaminen täysmittaisia työpäiviä tekemällä.

Kulttuuri hukassa

”Kotkan Port of Art-teoksia etsittiin kartan kanssa. ” Ne oli sijoiteltu satamiin ja ympäri kaupunkia! Jopa syntyperäiset kotkalaiset valittivat, ettei teoksia tahtonut löytää. Kartan 10 000 kappaleen painos loppui kesken.” Kulttuurisihteeri kommentoi: ”Hyvänä puolena on se, että työt ovat säästyneet vandalismilta.” Kun ei niitä voi löytää! Epäsuosituin teos oli puhelinluettelon ääneen lukeminen Kotkan torilla! Torimyyjät valittivat häiriöstä kaupunginhallitukselle, mutta teos sai jatkaa toimintaansa. Noin miljoonan markan budjetilla toteutettu näyttely jäi siis isolta osalta kuntalaisia näkemättä, turisteista puhumattakaan.

Oppilas on oppilaitos

Vertailu omiin nuoruusvuosiin oikeastaan alkoi ihan vahingossa, kun ensin pysähdyin lukemaan su 25.5. aamun lehden (HS) sunnuntailiitteestä väitöskirjatutkija Penni Pietilän amiksen murentumiseen liittyvää tutkimusta. Tutkija oli viettänyt kolme lukukautta amiksessa tutkijana, sitä ennen opettajana.

Tutkimuksen lopputuloksen teemat olivat osittain tuttuja tyttäreni keskeytyneiden amisopintojen kautta: Ei ryhmäytymistä, vaan erivaiheista yksilöllistä osaamiseen pohjautuvaa suoritusten kuittailua. Vastuu oppilaalle, oli siihen valmiuksia tai ei. Ei valmiita ehjiä opintokokonaisuuksia, jotta teini-ikäinen voisi vain olla mukana ja mennä systeemin ohjaamana.

Maksimaalinen säästö tulevien sukupolvien koulutuksesta minimisuorittamiseen pohjautuvalla systeemillä. Oppilas itse kummastelee, että miten ihmeessä tämä riitti kurssin läpäisyyn ja itseluottamus horjuu. Painetta tulee opettajille, että hyväksytään rimaa hipoen melkein mikä tahansa näyttö. Oppilaat kiireesti pois kirjoilta ja uudet oppilaat tilalle. Duunaristatuksen vahvistamista siten, että yleissivistys karsitaan ohjelmasta. Pätevyys perustuu työelämässä suoritettavaan harjoitteluun, mutta työnantajien ällistykseksi sinne mennään osaamattomina.

Kai tästä pitää vetää vain se johtopäätös, että osaamisen kuuluukin ratkaista. Yhä harvemmin enää työkaveruksilta löytyy identtinen opiskelupolku. Osaamista haalitaan joka suunnasta ja sitä yhdistellään luovasti. Oma aloitteellisuus, terve itsetunto ja kunnianhimo määräävät menestystä vielä enemmän kuin ennen.

Yhteenveto ajan kulusta

Vanhojen uutisten peilaamisesta nykypäivään mulle jää oikeastaan vain pari punaista lankaa.

Rakenteet ja periaatteet. Nykyään rakenteet joko horjuvat tai niitä ei ole. Ainakin trumpismin myötä. Lista kunnioitettavista periaatteista lyhenee ja yhä enemmän mennään reagoimalla muiden reaktioihin. Positiivisessa mielessä tämä tuo toisaalta ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta, kun vanhoina aikoina pelättiin muuttaa mitään.

Mahdollisuuksien kasvu ja toisaalta epäselvyys. Tekoäly, markkinointi, uudet alat. Mihin minun pitää lähteä mukaan ja mistä minun pitää tietää? Minkä voin jättää omaan arvoonsa?

Ennen oli rauhoittavaa ajatella, että naapurinjaskalla on käytössä sama nokiahalko kuin mulla, silläkin on naurulokki soittoäänenä ja logokuva tilattu tekstarilla Ilta-Sanomien sivuilta näytölle. Sekin kirjoitti just ylioppilaaksi. Koulussa sekin osasi käyttää netscapenavigatoria ja tehdä alkeellisia kotisivuja.

Nyt nuoret ja miksei vanhemmatkin joutuvat miettimään, pitääkö mun keksiä jotain jolla äkkirikastun. Ennen ei tajuttu haaveilla helposta elämästä. Tehtiin viiden työhakemuksen sijaan kolmekymmentä, joista yksi johti alalle, jonka yhteensopivuutta omaan unelma-ammattiin ja helppoon elämään mietittiin sitten joskun paljon myöhemmin.

30 vuotta teknologiaa, ilmiöitä ja tulevaisuuden rakentamista on ollut yksilölle pitkä aika, joka on mennyt yhdessä hujauksessa! Ei ole järkeä verrata omaa nuoruutta omien lasten tekemisiin ja ympäristöön. On paljon olennaisempaa miettiä, mikä näitä nuoria nyt motivoi ja kiinnostaa. Mikä luo niille turvallisuudentunnetta, onnellisuutta ja hyvää itsetuntoa.

Istun tässä koneella aiheeseen sopivat löysät ysäriverkkarit jalassa, koska ne on mukavat ja niille voi läikyttää kahvia. En koskaan keksinyt mitään uutta, mutta menin aina onnellisesti ja tunnollisesti virran mukana, olin tyytyväinen valintojeni selkeyteen ja nyt teen töitä perinteiseen malliin tehtaassa. Välillä hammasta purren ja välillä täynnä intoa ja motivaatiota. Odottamatta äkkirikastumista tai vaurautta. Seuraan ja kokeilen uutta tekniikkaa oppiakseni ja ymmärtääkseni maailmaa. Koska on siistiä tajuta, että osasin ja pystyin.

Kai näitä kahta aikakautta yhdistää pelko ja epävarmuus tulevasta, mutta myös uudet mahdollisuudet. Maailmanpolitiikka, sotien ja taantuman uhka ja paine oman tulevaisuuden rakentamisesta ja onnellisuuden löytämisestä. Kiehtovat uudet mahdollisuudet, jotka puhututtavat ja joita ihmetellään yhdessä.

Liian helpolla ei ole hyvä selviytyä, jotta osaa nauttia joka päivä arjen ja vapaapäivien kivoista hetkistä. Ennakkoluulottomasti ja positiivisesti. Kivaa viikonloppua!