Missä asioissa mulla on vapaus valita ja joutuuko hyvillä valinnoilla tinkimään jostakin? Takana on rankka viikko, josta kuitenkin viikonlopun jälkeen jää tosi hyvälle mielelle! Töissä oli viikon mitaan paljon sekavaa ongelmasta toiseen sukkulointia ja samalla oli huoli tyttären asioista. Miten tyttö saa itsenäistymiseen liittyen asioita hoidettua uusille urille, kysyykö apuja jos tulee vaikeaa ja olenko oikeaan aikaan saatavilla. Tuntui, ettei tunnit vuorokaudessa riitä puoliinkaan velvollisuuksista, harrastuksista puhumattakaan. Oli tunne, että taasko on oikeasti aika mennä nukkumaan…

Vaikka viikonloppuna pitäisi levätä, se ei kyllä yleensä mun kohdalla tarkoita paikallaan oloa. Sain hyvät yöunet onneksi ennen perjantaita, koska oli halu tehdä jotain heti alkuun ja saada vapaapäivät tuntumaan pidemmiltä! Torstaina nousikin innostus, kun näin erään kaverini tarjoavan lippuja somessa ja ehdotin kumppanilleni vähän erilaista konserttia, a cappellaa Töölössä Korjaamolla. Tai siis ehdotin lähinnä sitä automatkaa, kun en tietenkään tarkemmin selvittänyt bändin (Club for Five) musiikillista tyylisuuntaa.

Mielessä oli vaan kiva pikku reissu ja jokin musiikkielämys. Kyllähän se elämys oli… ei nyt silti ihan mun juttu eli ei päässyt mun spotify-listoihin! Tästä harhalaukauksesta tuli lopulta melkein yhtä hauska parisuhde-elämys kuin meidän aiempi italianmatka Topenon tunnelmalliseen pikkukylään Janakkalassa! Keikkaillan perään tuli kiireetön lauantai, kiva leffa kaupungilla ja lopuksi hieno levollinen koti-ilta! Sunnuntaihin mahtuu vielä kurssisuunnitelmia, blogia ja jotain urheilujuttuja!

Alkoholitonta ja aiempaa aktiivisempaa jaksoani on nyt takana 52 päivää ja samalla parit yleisterapiakanavat ovat lähestymässä loppuaan. Ei mulla ole yhtään sellainen olo, että tarvitsisin psykoterapiaa. Vaikkakin se on omiaan herättelemään ja hahmottamaan omaa kokonaistilannetta tai löytämään jotain uutta tietystä teemasta kuten alkoholin vaikutuksista, tavoitteista tai suhteista läheisimpiin ihmisiin.

En käy ammattilaisten juttusilla mitenkään säännöllisesti, vaan näköjään muutaman vuoden välein. Mutta on huvittavaa, miten aina uusien terapioiden alussa jotenkin odotan, että nyt saan taas apua ulkopuolelta ja että tätä todella tarvitsen… kuitenkin aina tajuan sen, että kaikki on aina omista valinnoista kiinni eikä siihen kukaan muu pysty. Tieto ei auta, jos valitsen väärin. Ehkä tämä päättäväinen irtautumiseni terapioista johtuu siitä, etten ole fyysisessä riippuvuudessa mihinkään enkä kaipaa lääkehoitoa tai vierotusta mistään. Henkisten haasteideni yhteydet jo tunnen melko tarkkaan. Tosin jatkan aiemmin mainittuja ADHD-tutkimuksia ja siihen tietysti kytkeytyy käytännössä työ, parisuhde, alkoholi ja kaikki muu.

On vapauttavaa ja rentouttavaa toistella ajatusta, että paljon on omissa käsissäni ja mulla on vapaus valita monia asioita elämänrytmiini ja -tapoihini liittyen. Se tuo itsevarmuutta ja rauhaa. Mulla on vapaus ottaa halutessani aikaa olla yksin kotona, sopia lasten kanssa asioita niin paljon kuin ehdin tai tyytyä lapsiviikkorytmiin. Olla tiiviissä parisuhteessa, ajaa kumppanini luokse aina jos vähänkin siltä tuntuu tai kun minua tarvitaan. Vapaus säädellä työn ja vapaa-ajan suhdetta eli tehdä töitä kasista neljään tai sitten aikaisin aamulla, illalla tai viikonloppuna. Urheilla mitä lajia vaan tai unohtaa liikunta vaikka pariksi viikoksi. Ehdottaa kahvittelua tai soitella monelle ystävälle. Nämä eivät ole kaikille taattuja vapauksia ja vaihtoehtoja vaan etuoikeuksia, joista haluan osata nauttia enemmän.

En ole vielä lyönyt lukkoon suhtautumistani alkoholiin pidemmän päälle. Ei se lopullinen viisaus ehkä olekaan se tavoite. Mulla ei ole ollut ainuttakaan houkutusta mennä bisselle käymään koko alkuvuoden aikana. Siksipä on osana terapioita ollut tarpeetonta täytellä tuohon aiheeseen liittyvää päiväkirjaa, kun joka kerta eka kysymys on liittynyt johonkin selviytymiskeinoihin ja houkutustilanteiden analysointeihin. Jatkon varalta olen kyllä luonut valmiiksi kuusi sääntöä liittyen alkoholinkäyttöön.

Monet ovat ymmärtäneet tämän ennen minua, mutta kerronpa kuitenkin. Mikään ei ole tehokkaampi motivaattori jonkin asian lopettamiseen kuin oma etu. Kyllä ihmiseen on sisäänrakennettu jokin kannattavuuslaskennan malli sinne tunnepuolelle tai osin alitajuntaan. Kai se on ihan evoluution ja lajin selviämisen kannalta oleellista, että ihminen tekee valintoja, jotka tuovat sille hyötyä. Tunteet läheisiä ja tärkeitä kohtaan luovat tarvittavan epäitsekkyyden. Vastavoimana ja häiriötekijöinä ovat nopeaa mielihyvää aiheuttavat houkutukset, jotka ovat ristiriidassa hyvän tulevaisuuden kanssa pidemmällä aikavälillä.

Aiemmin ykkösajurini alkoholin vähentämiseen on ollut aina urheilu. Kääntäen, hyvien urheilujaksojen taukoaminen on johtanut ennen pitkää baari-iltojen lisääntymiseen, kun ”ainoa” hyvä syy on väistynyt. Urheilu ja hyvään tikkiin pääseminen ei tietenkään ole mikään kestävä syy tai keskeinen raittiuden hyöty ja se ei ole enää mulle se tärkein motivaattori. Terveen hyvän itseluottamustason jatkuva ylläpitäminen on moninkerroin tärkeämpi. Tuntuu niin hyvältä henkisesti, ettei vanhoihin tapoihin ja tottumuksiin palaamiselle ole järkisyytä, muttei myöskään tunnepuolella ole houkutinta.

Entä onko väärin, jos muiden auttaminen tai kuunteleminen tuntuu itsestä hyvältä? Minusta sekin on enemmän merkki omasta aktivoitumisesta tai arvojen löytämisestä uudelleen. En koe yhtään teeskenteleväni, kun kyselen enemmän kuulumisia lapsilta, kumppanilta tai ystäviltä. Tutut, älkää siis loukkaantuko. Saatan olla oikeasti kiinnostunut.