Aallonpohjia ja päättäväistä liukua

Tauolla elämän takia

Monet kerrat kesän ja syksyn aikana mun ajatuksiin palasi hämmentävä kysymys blogistani ja siitä, miksi jätin sen näin pitkäksi ajaksi tauolle… tai miksi edes haluan nyt taas jatkaa! Miksi sitten jätin? Luultavasti siksi, että oli kiire päästä tekemään, elämään ja sitä kautta aivan liian malttamaton olo, jotta olisin voinut istua koneella. Miksi sitten jatkaisin? Koska pitkän tauon jälkeen kirjoittaminen tuntuu taas jännittävältä ja merkitykselliseltä. Tunnen, että saan tästä energiaa ja jotain selittämätöntä rauhaa.

Tää vuoden eka juttu on oikeastaan yhteenvetoa viime vuodesta, joka sisälsi aallonpohjia ja tosi paljon uutta kehitystäkin. Paljon on tapahtunut ja uusia ajatuksia kirjoituksillekin on herännyt. Liityhän siis seuraani taas!

Tein edellisen päivityksen ”Kutkuttavan normaalia” yli puoli vuotta sitten 3.7.2025. Silloin takana oli koko alkuvuoden kurinalainen elämänmuutosjakso 5 kk alkolakkoineen. Talvella mun mieli oli herännyt eloon ja olin tosi kiinnostunut kaikesta ympäröivästä. Janosin uutta tietoa, maailmanpolitiikka ja uutiset veivät mennessään ja muodostui tosi paljon omia mielipiteitä. Ulkokehän asiat ja uutisointi pöyristytti, suututti, huvitti, nauratti tai herätti epäuskoa ja oli kivaa kommentoida niitä kokemuksia muille. Takana oli iso muutos elämäntavoissa ja arkirytmissä terveellisemmän elämän suuntaan. (Lue lisää: Selvästi parempi päivitys). Edessä oli pitkä ja haastava kesä.

Blogin tauolle laittaminen ei siis ollut suunniteltu päätös, mutta edellisten postausten jälkeen mulle ei vaan kesällä tullut oikeanlaista mielentilaa ja -rauhaa kirjoittaa. Pitkään kesään mahtui älytön määrä kivaa tekemistä, reissuja, auringosta nauttimista, mutta myös stressiä ja epävarmuutta. Fokus meni taas omiin tekemisiin, maailma pieneni ja uutisten ja kiehtovien ilmiöiden seuraaminen jäi.

Kohti suorittamista ja kriisiä

Kevät ja kesäloma olivat kaikkea muuta kuin paikoillaan istumista! Oli iloista kevätjuhlaa, päättäväistä porrasjuoksua, inspiroivia padel-oppeja, tennisinnostusta, selkävaivojen kanssa masentavaa taistelua, rentoja biitsipäiviä, jännää automatkailua, lasten kanssa huvipuistopäivää ja Tallinnan reissua, omaa aikaa, jäätelöä, kesäteatterinäytöstä, upea melontaretkikin! Alkoholi ei totaalitauon jälkeen kesällä ollut isossa roolissa, mutta vei tietyissä hetkissä virtaa yhteisten tekemisten suunnittelemiselta.

Hyvän kesäloman päätteeksi iskikin sitten ahdistus, kriisi, omaan kasvuun liittyvä yksin toteutettu elämysmatka, pysähtyminen ajattelemaan järjellä, lopulta parisuhteen täpärä pelastuminen ja omien arvojen uudelleenpohdinta. Pitkän kesän päättyminen jätti jälkeensä kaiken tuon jälkeen tosi onnekkaan ja lohdullisen olon ja paitsi parisuhteen tavallaan myös arjen jatkuminen kesän jälkeen oli iso helpotus. Syksy ja loppuvuosi menivätkin sitten tosi tiukasti työhön ja kotiarkeen panostaen ja hammasta purren jatkuvien särkyjen kanssa urheiluun. Elämäntapojen osalta loppuvuoden kuljin kultaista keskitietä ilman äärimmäisyyksiä, vaikkakin sain aikaan pysyvän muutoksen parempaan!

Uupunut, riittämätön ja epäileväinen minä

Hyvästä tasapainosta en voi viime vuoden osalta puhua. Mielialat vaihtelivat, tapahtumia oli liikaa, levollista olemista liian vähän, mutta myös tekemättömyys lamaannutti aika ajoin. Kalenterin tyhjyys ja sen tuoma päämäärättömyys olivat hetkittäin korventavaa myrkkyä ja kesälomaan kohdistui paineita. Tekemättömyyshän ei mun tapauksessa takaa, että tapahtuisi kunnon palautumista, jos en löydä siihen olemiseen oikeaa kulmaa. Ts. levonkin pitää olla suunniteltua.

Työrintamalla viime vuosi oli kaiken kaikkiaan tosi rankka ja olikin varmasti aivan turhaa latistaa fiilistä ajatuksella, ettei minusta ole mihinkään, kun en jaksa urheilla tai toteuttaa aktiviteetteja vapaa-ajalle. Kuitenkin viime vuodelle kertyi parisataa liikuntakertaa. Silti olin odotuksiini nähden vajaa ja saamaton ja helvetin paljon parempaan olisi pitänyt pystyä. Riittämättömyyden tunne oli toistuvaa, kun mietin etten saavuta kuntooni ja omakuvaani liittyviä tavoitteitani, vaan päinvastoin kroppani on ihan paskana eikä ole tiedossa mitä polkua seuraamalla saisin vaivani kuntoon!

Levon kautta aktivoitumiseen

Aloitin kirjoittaa osaa tästä tekstistä ekan kerran jo 10.10. Silloin vietettiin maailmanlaajuista mielenterveyspäivää. Teemapäivä meni multa muuten kyllä ohi, paitsi että se toi mieleeni blogin ja monet artikkelit mielenterveydestä. En pukenut päälle vihreää, viritellyt valoja enkä viettänyt kymmenen minuutin ”Mielipaussia”. En tainnut osallistua yhteenkään mielenterveysaiheiseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa! Samaan aikaan oli hämmentävästi Aleksis Kiven ja maksalaatikon päivä! Vaikka ostinkin lapsiviikon loppuun kaupasta maistiaiseksi paketin perinteistä Saarioisten maksalaatikkoa (joka lensi roskiin), tartun silti nyt em. merkkipäivistä ensin mainittuun.

Mielenterveys ansaitsee oman juhlapäivänsä. Mielestä kannattaa huolehtia kaikin mahdollisin tavoin! Jotkut edelleen valitettavasti kokevat, että terapiassa käyminen on merkki yksilön epäonnistumisesta ja heikkoudesta. Terapiaan hakeutumiselle voi tällöin olla korkea kynnys ja sitten turhaan odotellaan olisiko kyse kuitenkin ohimenevästä henkisestä notkahduksesta. Monille liikunta ilmeisesti on tuttu, helppo ja kunniallinen terapiamuoto, johon voi siirtyä suoraan stressitilasta ja mielen kaaoksesta. Kun saa päätä tuuletettua, pian tulee hyvä fyysinen olo, joka puhdistaa mielen ja murheet helpottavat.

Mulla se ei mene alkuunkaan niin! Mulle aktivoituminen vapaa-ajalla vaatii aina ensin totaalista lepoa ja pysähtymistä. Sitten perään suunnittelua eli rakennetta ja järjestystä, kokonaisvaltaista hallintaa ja kattavuutta. Eli kuvan kokonaisuudesta, jotta tiedän mitä olen tekemässä. Vasta tämän jälkeen herää unohdettu liikunnan kaipuu. Huomaan siis aina, että oikean suunnan pitämiseksi mun on aloitettava nöyrästi levosta ja kalenterin rakentamisesta.

Loppuvuodesta olin usein niin väsynyt, etten pystynyt mennä urheilemaan, jos se ei samalla ollut houkutteleva tapa saada nähdä kavereita. Yksin liikkumiseen tai ns. tylsään ja järkevään liikkumiseen ei yksinkertaisesti riittänyt voimat. ”Koitat vaan lähteä, niin kyllä se siitä lähtee kun alkuun pääset”! Ei mun tapauksessa. Muutaman kerran olin jo kuntosalin pukkarin kaapilla, koitin väkisin pakottaa itseäni treenaamaan, luovutin toivottoman tilanteen edessä ja lähdin suoraan kotiin. Virtaa ei ollut usein edes kauppaostosten suunnitteluun tai ruuanlaittoon. Kotitöistä vain siivouksen ja järjestyksen ylläpito kiinnosti ennen illan rentoutumishetkeä.

Mikä sitä väsymystä sitten aiheutti? Ei ainakaan kaljalla istuskelu tai edes myöhään illalla valveilla kukkuminen. Unikeskiarvo on ollut syksystä asti nousussa ja liikuntamäärät eivät ole menneet överiksi, paitsi nyt vasta tammikuussa. Minua uuvutti epäilemättä aivokapasiteetin käyttö loppuun töissä, tietyt epäselvät tai paikallaan junnaavat aiheet, mutta yhtä lailla myös päämäärätiedottomuus ja omista tavoitteista tinkiminen vapaa-ajalla. Nyt on onneksi taas tosi hyvä suunta! Tuntuu, että uusi vuosi on mahdollisuus ja on tahtoa ja voimaa laittaa kaikki tasapainoon, niin työ kuin vapaa-aikakin.

Itseluottamus ja lamaantumisen uhka

Itseluottamus on mulle aina ansaittu ja nopeasti muuttuva olotila eikä mikään luonteen kesto-ominaisuus. Panostaminen oman terveyden, talouden, perhe-arjen, liikunnan ja parisuhteen juttuihin ja kaverien näkemiseen riittää yleensä nostamaan itseliuottamuksen ylös. Luottamus ja sen poikimat hyvät valinnat pitää aina ensin löytää, tuntea ja sen jälkeen alkaa syntyä oikeita valintoja ja sietokykyä hankaliin hetkiin automaattisesti. Käyn toisinaan vedenjakajalla, jolloin prosessi putoaa manuaalille ja on pienestä kiinni mihin suuntaan tunne kääntyy, olenko rauhallinen ja vahva vai systeemin rakoillessa levoton ja heikko.

Lamaantuminen on mulle vahvasti tunteen ohjaamaa ja voi tapahtua mulle jo parin ”laiminlyönnin” eli toteutumattoman tavoitteen tai kalenterimenon seurauksena. Järjellä ajateltuna ei mikään ole mennyt vielä pahemmin pieleen ja suunnitellun liikunnan tai muun menon voisi hyvin perustein korvata levolla tai paluulla hyvään valintaan, mutta saan niistä turhan usein syyn lamaantua ja menetän motivaationi. Järki ei tässä ole onnistunut peittoamaan tunnetta, joten rakenteita ja kurinalaisuutta tarvitaan oikeiden valintojen tekemiseksi.

Kuormittuminen ja kohtuuttomuuden kokemukset

Kuormittumista mulle aiheuttaa monenlaiset asiat: työstressi, yllättävät ongelmat, elämäntilanteet, perheen kohtaamat kriisit, rahahuolet, päämäärättömyys ja asioiden välillä poukkoilu, pakolliset toistuvat velvoitteet tai epärealistiset tavoitteet. On erityisen kiinnostavaa huomata kuormittumisen yhteys sitä seuraavaan oikeutukseen ja palkitsemislogiikkaan eli prosessiin, jossa ihmisen mieli antaa itselleen luvan nautintoon tai sen puuttuessa valittamiseen tai onnettomuuden luomiseen.

Moni tuttu tai mun kanssa elänyt nyökyttelisi mukana, jos toteaisin olevani hemmoteltu ja itsekeskeinen. Olen saanut paljon valmiina, paljon apua, vapauksia tehdä ja mennä ja toisaalta mun ympärillä on ollut hyviä ihmisiä ja terveitä rakenteita. Ei mun myöskään tarvinut lapsena katsella vanhempien ryypiskelyä tai riitelyä ja kotona oli aina hyvä olla. Siskon, vanhempien ja kavereiden kanssa on aina asiat sujuneet sovussa ja järkevästi keskustellen. Kumppaneiksi olen löytänyt upeita ihmisiä, joiden kanssa on ollut hyvä olla ja oppia elämästä ja erilaisuudesta. Silti olen ollut kokonaiskuormituksen alla lujilla, pulassa ja stressaantunut ja joutunut etsimään sitä itseluottamusta.

Vertailu muihin

Myönnän sortuneeni ajattelemaan, että olisin joutunut sietämään paljon ja ehkä enemmän stressiä ja vastoinkäymisiä kuin moni muu. Vaikka lähellä on ollut ihmisiä, jotka ovat menettäneet vanhempiaan, sisaruksiaan tai parhaita kavereitaan tai sairastuneet itse vakavasti ja nousseet sieltä, minun kokemukseni ovat olleet kohtuuttomia. Hävettää näin jälkikäteen, kun asiaa pysähdyn miettimään.

Vertailu muihin on minusta tarpeetonta ja kyky käsitellä ongelmat ja asettaa ne mittasuhteisiin vaihtelevat yksilöllisesti. Samoin taipumukset riippuvuuksiin. Kokemus on aina aito, sanoo hoitoalan asiantuntijat potilaalle. Onko mulla koskaan ollut oikeutta oireilla? Tähän löytyy aina kaksi päinvastaista mielipidettä eikä kumpikaan ole välttämättä väärä tai ainoa oikea.

Palkitsemislogiikka

On silti selvää, että tällainen tunne kuormittumisesta on luonut mulle hällä väliä-asennetta ja entisestään lisännyt tarvetta ulkoa päin tulevien nautintojen pakkomielteiseen tavoitteluun sen sijaan, että etsisin onnea lähempää viettämällä aikaa levollisesti niiden kanssa, jotka ovat mun elämässä.

Kokemukseni ovat johtaneet mielihalujen ja nautintojen oikeuttamiseen ja epätoivoon etten pysty tähän kaikkeen ilman näitä oikeutuksia, huonoja valintoja, tapoja tai jopa riippuvuuksia. Raskas, työ vaatisi raskaat huvit. Niitä pitäisi saada tasoitella itsekkäillä valinnoilla, jotka itse asiassa tuottavat lisää onnettomuuden tunteita, stressiä tai ruokkivat riippuvuuksia. Viime vuosi todisti, etten tarvitse stressin lievitykseen oluttuoppeja, huomiota tuntemattomilta tai irtautumista velvollisuuksista. Opin vihdoin paljon levosta ja kodin merkityksestä, ja on ollut huojentavaa todeta, ettei mun elintavat ja arjen tottumukset koskaan palanneet takaisin vanhaan.

Miksi tämän miettiminen on tärkeää. Sanoisin, että kun tätä silloin tällöin ajattelee, on helpompi nähdä kaikki hyvä omassa elämässä, ajatella positiivisesti ja olla vapautunut.

Ikäkriisin merkkejä

Viidenkympin lähestyminen yhdistettynä koko vuoden haitanneisiin lopullisen tuntuisiin fyysisiin vaivoihin ja väsymystilaan loivat mulle viime vuonna oikeastaan ensimmäisen oikean ikäkriisini. Ajatuksiini hiipi ainakin kesällä kaikki se mitä en saattaisi enää koskaan olla. Enpä ollut tänäkään keväänä kesäkunnossa. Löydänkö ikinä ratkaisua selkävaivoihin? Johtuvatko kivut selästä, paraneeko se edes kuntouttamalla vai onko mulla jokin kasvain, reuma tai loppuunkuluneet lonkat? Olenko nyt saavuttanut sen ratkaisevan yhden lisäikävuoden, joka erottaa minut lopullisesti vaikkapa kymmenen vuotta nuoremmista. Ikäerohan varmaan kasvaa tästedes eli ne tuskin edes tulee perässä vaan tilanne pahenee. 🙂

Tämän kriiseilyn jälkeen ymmärrän taas, että voin halutessani edelleen laittaa itseni hyvään kuntoon ja olla parempi ja onnellisempi! Kriisi on siis toistaiseksi helpottanut!

Itsetutkiskelu tauolle

Tavoitteeni on, että tämä jäisi nyt tällä erää viimeiseksi itsetutkiskelevaksi kirjoitukseksi. On aika paiskata analyysit nurkkaan, seurata taas maailmaa ympärillä, ajatella ja kirjoitella uutisista ja ilmiöistä. Miettiä asioita vähän kevyemmin ja ulkopuolelta. Saada ehkä muilta niitä näkemyksiä!

Mitä seuraavaksi

Talven ja kevään tavoitteisiini kuuluu nyt keskittyminen laadukkaaseen perusarkeen. Töissä uusi alku uuteen vuoteen tietyin kehitystavoittein, lasten ja kumppanini kanssa yhteistä tekemistä, tukea ja välittämistä, yhteydenpitoa kavereihin ja itseni laittaminen kuntoon fyysisesti. Ravaan lääkäreillä, osteopaatilla, treenaan lihaskuntoa ja hermostoa, kunnes löydän ratkaisun. Haluan kokeilla ja kehittyä uusissa lajeissa, kuten vapaauinnissa ja padelissa. Miesten vuoro-äijäjumppa-CT-ryhmää unohtamatta!

Siinä onkin jo melkoinen lista tekemisiä, jotka varmasti vievät ajatuksia pois oman mielen kiemuroista! Jos viime kesä oli vajoamista aallonpohjiin ja syksy raskasta sumussa räpiköintiä niin uintitermein tälle alkuvuodelle toivon pitkää, tehokasta ja päättäväistä liukua. Menestystä myös sinulle!