Inspiroiva arki-ilta

Jumittunut tulevaisuuteen

Sehän oli tänään jo tiistaiaamu! Odotatko jo seuraavaa viikonloppua? Tai talvilomaa muutaman viikon päässä? Kevään etelänreissua, kesää, jysärifestareita, livebändejä kesäillan terasseilla tai extremelomaa seikkailuineen…

Antavatko nuo terveet odotukset huomiselle, joka muuten on jo keskiviikko, virtaa ja onko sulle tulossa mieluisa, levollinen ja inspiroiva arki-ilta? Vai tarjoavatko ne päinvastoin huipputekemisen vertailukohdan, jota vasten huominen ja koko normiviikko tuntuu ankealta paskalta?! Kyllähän tuollaisia ekassa kappaleessa listattuja spesiaalimenoja varmasti jokainen odottaakin, mutta ei ole ollenkaan huono juttu olla lataamatta odotuksia perusviikonlopulle.

Jos sulle on kehittynyt sellainen tottumus, ettei arki tahdo juuri nyt antaa iloa ja onnellisuutta, olet luultavasti vain hieman pysähdyksissä ja jumittunut johonkin tulevaan. Odotteluun ajautuminen ja hetkestä nauttimiseen liittyvän vallantunteen luovuttaminen voi tuottaa tyytymättömyyttä. Ajauduin miettimään aihetta, kun luin Hidasta Elämää -blogin Freia Luminkan postauksen jatkuvassa odotustilassa elämisestä. Lue se!

Vihdoin joka ilta kotona

Perinteisesti olen ollut syvällä jumissa ”ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella” -ajattelussa ja sitkuilussa. Todellakin olen synkistellyt, miten johonkin kivaan tekemiseen menee vielä ikuisuus ja muut näköjään jo nauttii elämästä, reissaa ja harrastaa, hankkii elämyksiä! Tuohon sitten ladotaan päälle muutama ”päiväni murmelina” -tyyppinen kuluttava työpäivä ja lopulta tuntemus on usein ollut, ettei työn lomassa tapahtu yhtikäs mitään ja elämä lipuu käsistä, menee ohi.

Odotukseni eivät yleensä ole liittynyt tulevaisuuteen, koska tähtäin on ollut päivä kerrallaan -elämisessä ilman pidemmälle asetettuja päämääriä. Vielä toissa vuonna janosin tapahtumia, huomiota ja jotakin täytettä. Elämässä oli jo palaset onneen olemassa, mutta aina se ei tuntunut silti riittävän. Levoton sieluni yritti parhaansa, kuten ennenkin, viihtyä varauksetta kotona lähes siinä onnistuen.

Hymyilyttää tässä yksinäni, kun totean etten tällä hetkellä ole lähelläkään tuota levottomuutta. Hymyilyttää, kun tajuan kuinka kauas olen jo oikeastaan tullut. En haaveile tapahtumista tai matkoista, vaikka tiedän että voisin niitä toteuttaa. En rakenna mitään elämystyhjiötä, jossa seuraavan kesän kalenterimerkinnän pitää olla aina edellisiä vuosia upeampi.

En lataa niitä odotuksia perusviikonlopulle, koska tiedän sen olevan mulle edullista, että viikonloppu ei ole mulle irtiotto ja joka päivä on tavallaan samanarvoinen! Kaikkein eniten odotan nyt tällaista arkipäivän iltaa, rauhoittumista. Ajatusten kokoamista ja pysähtymistä. Kosketusta, naurua, rauhaa, elämän tapahtumien päivityksiä ja kohtaamisia. Mun omaa elämää mun kotona, tai mun kodeissa.

Tarvitaanko ihme

…että pienet arjen hetket alkavat tuntua onnelta? Mun tapauksessa ei mitään valaistumista tai kehosta irtautumista. Kai mulla tuli vaan mitta täyteen oman onnellisuuden tai onnettomuuden miettimiseen.

Mulle arjen ilon löytäminen on viime aikoina tullut hetkistä olla ja ajatella. Tarvitsen omaa aikaa istua lukemassa uutisia kotimaan tai maailman tapahtumista ja ympärillä olevien ihmisten tekemisistä. Olennaista on lakata tunnustelemasta jatkuvasti mitä tarvitsen, mitä multa puuttuu ja mikä mulle riittää. Pysähtyä, tuntea oma pienuuteni tässä maailmankaikkeudessa ja olla sivuroolissa.

Turvassa omassa pienuudessa

On rauhoittavaa huomata, että tulen tosi onnelliseksi maailmanmenon seuraamisesta ja järkeilemisestä, omilla aivoilla ajattelemisesta ilman omaa roolia asiassa. Onni tulee vihdoin ulkopuolelta ja muiden tekemisistä. Se ottaa vastuuta pois omilta harteilta yrittää olla täydellinen tai tekemättä virheitä, jotakin tyhmää. Äärimmäisen vapauttavaa! Seuraan aika paljon politiikkaa, vaikka olenkin jättänyt sen toistaiseksi aika taka-alalle blogissani. Tähän sen voin linkittää.

Itsensä heittämistä sivurooliin helpottaa aika lailla se, että maailman suurvaltojen johdossa sattuu nyt olemaan todellisuudelta varjeltuja, seniilejä, huomionkipeitä ja/tai hemmoteltuja narsisteja. Kummasti sitä antaa itselleen enemmän anteeksi omia heikkouksiaan.

Nyt kun tuli puheeksi, niin tarjoankin täysin puolueettomasti tähän kaksi vastakkaista viihdepläjäystä. Tulevana yönä 02 Suomen aikaa on tarjolla SOTU (Yhdysvaltojen presidentin vuosittainen katsauspuhe kongressille, State of the Union) tai vaihtoehtoinen sammakkovastine State of the Swamp.

Olisiko tässä käynyt niin, että tarvittiin globaali kaaos ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen mureneminen, jotta minäkin rupesin luottamaan omaan ajatteluun ja itseeni. Voin nyt siis muodostaa itselleni vieraistakin aiheista käsityksiä ja olla tyytyväinen loogisiin ajatteluketjuihini, jos nuo tuolla pystyivät saavuttamaan johtoaseman.

Riskipeliä vai varma tappio?

Onko tulevaisuudensuunnitelmien odottelu ja arjessa kurjistelu riskitaktiikka? Kuinka paljon pitää olla valmis ”kärsimään” ja odottamaan, jotta silti odottelu on lopulta sen arvoista? Mun mielestä kaikki riippuu siitä, miten jäitä polttelet ja kakkuasi lusit. Kyllä minusta elämänsuunnitelmien ja sen odotuksen itsessään pitää kutkuttaa ja tuottaa odottamisen iloa. Jos mittailet aikaa uhrauksena, kyseessä on varma tappio.

Arkista onnea

Tämähän ei ole eka kerta kun kirjoitan arkisesta onnesta. 3.7.2025: Kutkuttavan normaalia. Siinä jo mietin, kuinka järjetöntä on olla vain lomalla elossa ja olen jo innoissani normaaleista päivistä! Nyt tajuan, miksi todennäköisesti olen oman blogini innokkain lukija. Tuo postaus kertoo mulle paljon tasaisesta muutoksestani. Kun luen viime heinäkuun tekstiä, tajuan miten silloin olin vielä ahdistunut egosetrisestä itseanalyysistäni.

Täysillä nuolen suuntaan

Suuntani on siis hyvä. Tottakai tunnit käyvät vähiin, kun yritän nauttia täysillä joka illasta. Ja tottakai kaipaan myös harvinaisempia menoja ja kotikaupungin pölyjen karistamista. Pitkäjänteisesti ajateltuna mulle pitäisi riittää, että kaikki osa-alueet elämässä ovat edes jossain määrin aktivoituina. Riippumatta siitä, että jaksotus ei mene putkeen ja jokin asia jää hetkeksi tauolle.

Kun seuraan yläreunan linkkiä ja käyn lukemassa Tavoitteeni, huomaan nyt laiminlyöväni Yöunet ja Ystävät. Kun siis nukun hyvin ja sovin menoja kaverieni kanssa, muistan ettei mulla ole syytä huoleen muiden tavoitteiden suhteen. Ne eivät ole katoamassa.

Elämä käynnissä

Entä jos me ei ollakaan jumissa arjessa – vaan jumissa ajatuksessa, että arki ei riitä? Kun seuraavan kerran huomaat odottavasi viikonloppua, lomaa tai jotakin “oikeaa elämää”, mieti mitä kaikkea sulla on olemassa johon lopulta haluat syventyä, ja mikä sinua oikeastaan estää? Ja jos et enää odottaisi pelastusta tulevaisuudesta ja päättäisit, että elämäsi on jo käynnissä – tässä, tänään, tiistai-iltana? Aloita ja käännä varma tappio voitoksi!