Mitä rauha vaatii?

Uskotko maailmanrauhaan – kysymys torilla

Multa kysyttiin tämä kysymys viikonloppuna, kun olin menossa uimaan ja pistäydyin torikahvilla. En ollut koskaan aiemmin miettinyt tällaista, mutta aika nopeasti ja päättäväisesti latasin: en oikein usko, koska ihminen on kyvytön toimimaan globaalilla tasolla yhteisymmärryksessä ja kunkin maan omat intressit, pelot ja ennakoiva oman aseman pönkittäminen johtavat aina jännitteisiin ja vastareaktioihin.

Mitä rauha vaatii? Rauha ei ole tulitauko, yhden osapuolen mielipide eikä edes neuvottelutulos. Rauha on jotakin suurempaa ja kestävämpää – rauha on vaade toisen asemaan asettumisesta, toisen arvostuksesta ja kunnioituksesta. Uskon, että ihmiskunta kehittyy ja oppii, mutta tällä hetkellä en näe rakenteita, jotka tukisivat globaalin tason sitoutumista rauhaan.

Maailma on päässyt rakentumaan tosi epätasa-arvoiseksi elintason osalta. Valtarakenteet, kulttuuri, uskonto ja arvomaailmat ovat kehittyneet erilaisiksi, mikä on toisaalta rikkaus. Mutta sisäiset valtataistelut ja globaalin johtajuuden puuttuminen syövät eväitä maailmanrauhasta ja toisten erilaisia kulttuureja ei ymmärretä tai hyväksytä.

Miksi maailmassa on jatkuvasti sotia?

Milloin havahdumme sotaan?

Kun katson maailmaa juuri nyt, rauha ei ole oletus vaan se positiivinen poikkeustila. Maailmassa on meneillään kymmenittäin sotia, joihin ihminen ei löydä tai halua löytää diplomaattisia ratkaisuja.

Euroopassa Ukraina puolustautuu Venäjää vastaan, Lähi-idässä Israel jatkaa väkivallan kierrettä Hamasin (Gaza) ja Hizbollahin (Libanon) kanssa. Itä-Afrikan Sudan ja Aasian Myanmar kamppailevat omissa sisäisissä konflikteissaan.

Moni näistä sodista ei edes nouse otsikoihin! Ehkäpä siksi, että suurin osa maapallon meneillään olevista sodista on vaikuttanut länsimaalaisin silmin etäisiltä, ja olemme kuvitelleet olevamme koskemattomissa.

Tarvittiin meille tutumpien suurvaltojen, rajanaapurimme sekä suurimman liittolaisemme häikäilemättömät hyökkäyssodat. Vasta tämän jälkeen sodan arvaamaton uhka alkoi järkyttää toden teolla mieltämme.

Miksi sotia ei osata välttää?

Kaikki nuo maailman sodat kertovat samasta ilmiöstä: rauhaa ei synny, vaikka sitä haluttaisiin. Ymmärtääkseni siksi, että globaali yhteinen johtamisjärjestelmä ja siten kyky kompromisseihin puuttuu. Viime kädessä siksi, että luottamus puuttuu.

Sotia syttyy jatkuvasti, koska ihmiseen, eri kansakuntiin ja ahneuden rajoittumiseen ei voida luottaa. Elintason ja valtioiden kehitys ei ole riittävän samantahtista ja vahva kannustin globaalille ajattelulle puuttuu.

Se, ettei hyökkäile ja toimi konfliktin aloittajana olisi jo hyvä alku, mutta myös varautuminen pahimpaan on luottamuksen vastakohta. Pelko muiden tai toisen ahneudesta tai sitoutumuksen päättymisestä synnyttää kierteen.

Missä vaiheessa puolustuksen vahvistaminen muuttuu uhaksi ja hyökkäykseksi? Uskon, että niin kauan kuin puolustus on hyökkäysvoiman näyttämistä ja voimasuhteet pidetään tasapainossa uhkien kautta, on turhaa puhua maailmanrauhasta.

Mitkä intressit ajavat nykyisiä konflikteja? Ensinnäkin poliitikkojen yksilölliset agendat aika pitkälti. Poliitikot ovat ihan tavallisia ihmisiä ja vieläpä keskimäärin melko vallanhaluisia. Huonossa tapauksessa suureen joukkoon kohdistuvat pitkän aikavälin seuraukset eivät kiinnosta, jos omaa suosiota tukevat paremmin lyhytnäköiset ja turmiolliset päätökset.

Parhaassa tapauksessa ajurina on isänmaallisuus ja mietitään niitä tulevia sukupolvia, kenties omienkin jälkeläisten elinympäristöä.

Fokus ei ole globaalissa kaikkien edussa. Ollaan kaukana ratkaisusta.

Miksi rauha ei synny neuvottelemalla?

Neuvottelut ilman luottamusta eivät toimi

Rauhanneuvottelu ei voi olla neuvottelu rauhasta, vaan molemminpuolisista eduista ja kompromisseista. Ilman niitä ei rauha ole edes neuvottelupöydällä.

USA:n poukkoileva Iran-”strategia” on tästä surkuhupainen esimerkki, josta päivittäin käytetään virheellisesti nimeä ”neuvottelu”. Näemme uhkailun palaavan mukaan viestintään aina, jos oman edun maksimointi ei toteudu.

Nollasummaperiaate on aidon järkevän neuvottelun, lisäarvon tuottamisen ja synergian vastakkaisessa äärilaidassa ja sen levittäminen ruokkii ahneutta ja itsekkyyttä. Jos ajattelet, että yhden voitto on toisen tappio, mietit hyödyn siirtymistä toiselle ja yrität maksimoida lyhytnäköisesti omaa hyötyä toisen kustannuksella.

Rauha parisuhteessa

Parisuhteessa tai muussa yksityiselämän kumppanuudessa kohdataan samoja jännitteitä pienemmässä mittakaavassa. Tarvitaan kykyä tehdä kompromisseja ja uskoa hyvään.

Ei ole kyse siitä, ettenkö tavoittelisi ja haluaisi mielenrauhaa parisuhteessa – vaan siitä, ymmärränkö mitä sen saavuttaminen oikeasti vaatii.

Parisuhde ei toimi nollasummapelinä. Jos toinen voittaa ja toinen häviää, kumpikin häviää pitkällä aikavälillä. Toimiva suhde vaatii synergiaa – tilannetta, jossa molemmat vahvistuvat, eivätkä kuluta toisiaan. Jos suhteeseen lähtee hakemaan vain itselleen jotain, toinen muuttuu resurssiksi. Pahimmillaan kumppanista tulee uusiutumaton luonnonvara.

Luottamus ei ole tunne, vaan päätös. Et voi rakentaa suhdetta, jos odotat jatkuvasti varmistusta siitä, ettei toinen petä tai lähde ja että itse osaat sitoutua. Jossain vaiheessa on pakko luottaa molempiin – muuten mitään ei synny. Samalla on hyväksyttävä, että täydellistä varmuutta ei tule koskaan.

Suurin este luottamukselle ei usein ole toinen ihminen, vaan oma historia. Vanhoista suhteista jääneet pettymykset ja kokemukset vääryydestä alkavat helposti ohjata sitä, miten tulkitset toisen tekoja tai käytöstä. Kuinka kauan menneisyyden pitää saada määrittää sitä, mitä uskot toisesta ihmisestä tänään?

Rauha parisuhteessa vaatii joskus uskoa muutokseen. Sekä omaan että tarvittaessa myös toisen. On helppo ajatella, että toinen ei muutu – vaikeampaa on hyväksyä, jos itsekään ei ole pystynyt muuttumaan tai valmis siihen. Ilman tätä uskoa suhde jää helposti kiinni siihen, mitä on ollut, eikä siihen, mitä voisi olla.

Ehkä tärkein kysymys ei lopulta ole, mitä saat suhteesta, vaan mitä rakennat siihen. Kun alat tietoisesti tehdä toisesta vahvemman – tukemalla, kuuntelemalla ja pitämällä huolta – suhde rakentuu. Se ei enää perustu varmisteluun tai pelkoon, vaan yhteiseen kasvuun. Siinä kohtaa suhde ei kuluta vaan antaa energiaa.

Yritän oppia kirjoittaessani ja tulla kyvykkäämmäksi toteuttaa tätä kaikkea käytännössä.

Sisäinen rauha ratkaisee paljon

Kun puhun rauhasta maailmassa tai parisuhteessa, olisi helppo katsoa ulospäin. Mitä odotan muilta, mitä muut tekevät, mitä muiden pitäisi muuttaa. Todellisuudessa ratkaiseva taso on usein lähempänä – minun itseni sisällä.

Mitä rauha ihmiseltä oikeasti vaatii? Jos oma mieli on levoton, epävarma tai puolustuskannalla, sama tila siirtyy väistämättä ulospäin – päätöksiin, keskusteluihin ja suhteisiin.

En voi hallita toisten ihmisten päätöksiä, etkä maailman tapahtumia. Mutta voin vaikuttaa siihen, miten itse reagoin. Sisäinen rauha ei tarkoita sitä, ettei mikään heilauta. Se tarkoittaa kykyä pysyä paremmin tasapainossa silloinkin, kun jokin heiluttaa.

Sama ilmiö toistuu kaikilla tasoilla. Ilman sisäistä tasapainoa ei synny luottamusta, eikä ilman luottamusta synny rauhaa – ei maailmassa eikä ihmissuhteissa.

Ehkä rauha ei siis alakaan sopimuksista tai neuvotteluista. Se alkaa siitä, miten ihminen kohtaa itsensä ja osaa suhtautua nykyhetkeen.

Mitä rauha lopulta vaatii?

Erilaiset intressit, epävarmuudet, pelot ja viime kädessä rohkeuden, sitoutumisen ja luottamuksen puute estävät kestävän rauhan syntymisen.

Usein konflikti on yksilötasolla ihmisen sisällä. On pidettävä kurinalaisesti omasta hyvinvoinnista huolta, luotettava omaan kykyyn kehittyä ja uusiutua. On tunnistettava asiat, jotka tuovat itselle ja lähipiirille rauhaa tai levottomuutta. Opittava erottamaan totuus niistä peloista ja ennakkoluuloista, jotka kumpuavat oman mielen syövereistä.

Rauha on vaade kommunikoinnille. Rauhaa on parasta rakentaa silloin, kun se on olemassa. Varmistamalla, että oma näkemys ei perustu olettamuksiin vaan yhteyteen ja keskusteluihin. Omien ennakkoluulojen torjuminen on iso osa totuudesta. Toisen osapuolen ennakkoluuloja et voi tietää, mutta niistäkin pitää olla kiinnostunut.

Maailmanrauhaa saadaan vielä odottaa. Sitä voidaan edistää äänestämällä ja hyviä kunnioittavia arvoja rakentamalla ja näyttämällä. Oman sisäisen tasapainon ja itsevarmuuden löytäminen pysyy tavoitteenani jatkossakin. Onnistuminen siinä toisi varmasti rauhaa muillekin.