Aamun rauha maailman myllerryksessä

Muutokseeni on tänä vuonna kuulunut päivittäinen uutisten ja maailmantilanteen seuraaminen. Aiemmin en käytännössä ole ollut kiinnostunut juurikaan muista kuin urheilu- ja alueellisista uutisista ja vuosi sitten olisin hymähtäen tuominnut nykyisen itseni auttamatta huipputylsäksi senioriksi! Nyt mulle antaa suurta mielenrauhaa ja hallinnan tunnetta olla edes jonkin verran perillä ulkopolitiikasta ja myös kotimaan ja oman alueen poliittisista voimasuhteista.

Herään mieluiten tosi aikaisin, jotta ehdin juoda rauhassa aamukahvit ja lukea vähintään Hesarin ekan puoliskon. Tarvitsen sen, jotta koen olevani kartalla enkä jumiudu liikaa tehtaan seinien sisälle, kun ratkon ongelmia töissä. Haluan ymmärtää ja, kuten pätevimmätkin politiikan tuntijat tällä hetkellä, arvailla, miksi ulkopolitiikassa eri maat toimivat tai viestivät tietyllä tavalla ja mitkä ovat niiden motiivit.

Vallitsevina aiheina tällä hetkellä melkein joka aamu ovat suurvaltojen, EU:n ja Suomen kaltaisten pienempien maiden väliset keskinäiset suhteet ja neuvotteluvastuut, vientikaupan ja taloussuhtanteiden intressit ja valtioiden suvereeniteettiin liittyvien lainalaisuuksien radikaali horjuttaminen. Puhutaan jopa maailman etupiirijaosta samalla, kun suurvallat lisäävät omavaraisuuden tavoittelua ja vientiarvoaan yhteistyötalouden ja vapaakauppasuhteiden kustannuksella. Miksi vaikutusvaltaiset maat, joita ei kukaan aktiivisesti uhkaa, katkovat yhteistyöverkostoja tai valitsevat vapaaehtoisen hyökkäyssodan? Mikä logiikka ajaa suurvaltoja toimimaan itsekkäästi ja ristiriitaisesti? Mistä se kumpuaa ja mikä sen mahdollistaa? Kenties pohjimmiltaan ihmismieli heikkouksineen.

Ihmiskunnan kamppailu kestävästä kehityksestä ja järjellisyydestä

Onko ihmiskunta oikeasti taantumassa ja menettämässä otteen? Vai olemmeko sittenkin oikealla tiellä, joka johtaa globaalien pitkän aikavälin riskien (ylikansoittuminen, kasvihuoneilmiö, uhanalaisten lajien tuho, talouden romahtaminen) taltuttamiseen? Voiko tieteen kiihtyvä kehitystahti ajaa vielä kiinni viimeisten vuosikymmenten hukatun ajan, jossa maailman valtiot eivät ole osanneet toimia johdonmukaisesti yhteistyössä maapallon ja tulevien sukupolvien hyväksi? En tiedä miten poikkeuksellisena sinä koet nykytilanteen maailmalla. Minusta tämä on jotakin ennennäkemätöntä!

Oppiiko ihminen uudenlaista organisoitumista ja itsesäätelyä, jolla se pystyy koordinoimaan koko maapallon kannalta kestävää kehitystä? Juuri tällä hetkellä valtaa käyttävät ”vaaleilla valitut” vaikutusvaltaisimmat päättäjät maailmalla näyttävät mallia siitä, miten toimitaan lyhytnäköisesti, itsekkäästi ja täysin kaikkien solidaarisuusaatteiden, kestävän kehityksen ja talousoppien vastaisesti, asiantuntijalausuntoja kunnioittamatta. Osin strategisesti ja tarkoitushakuisesti, mutta osin puhtaasti ”idioluution” lopputuloksena (ks. seuraava väliotsikko)!

Uskon edelleen positiiviseen kehitykseen ihmiskunnalle tärkeissä asioissa kuten maailmanrauha, valtioiden suvereniteetin kunnioittaminen, kansainvälinen kauppayhteistyö, talouden vakauttaminen, ympäristönsuojelu, yhdenvertaisuus jne. Jos siis jo tuomitsit tämän tekstin foliohattupäisen varautujan maailmanlopun julistukseksi, niin ei nyt sentään! Juuri nyt ei vain näytä hyvältä.

Pohdintani ei tarjoile sulle paljoakaan painavia mielipiteitä siitä, miten ongelmat ratkaistaan. Mun ymmärrys sisä- ja ulkopoliittisista mekanismeista ja vaikuttimista on niin heikko, ettei mun mieli edes tuota vahvoja mielipiteitä siitä mitä pitäisi tehdä! Tämä on itse asiassa mun eka kirjoitus, jossa uskallan käsitellä politiikkaa ja ihmismieltä ylipäätään. Pyydänkin sinulta ymmärrystä sortuessani mahdollisiin asiavirheisiin aiheissa, joissa ei ole tulkinnanvaraisuutta.

Miksi sitten yhtäkkiä pureudun maailmaa syleileviin globaaleihin ja poliittisiin tapahtumiin, joista ymmärrän varsin vähän? Koska minusta on kiinnostavaa miettiä miten ne vaikuttavat yksilön mielenterveyteen ja hyvinvointiin (ja päinvastoin). Ne vaikuttavat monilla tavoilla ja kauaskantoisesti. Näemme nyt lähes päivittäin oikeustajua ja loogisen ajattelun totuttuja malleja murentavia uutisia, päätöksiä ja suunnitelmia. Ne luovat yksilössä epävarmuutta, turhautumista ja vääryyden tunnetta, mikä lisää stressiä, päämäärättömyyttä ja arkuutta yksilön omissa onnellisuutta tavoittelevissa strategisissa päätöksissä (esim. työpaikanvaihto, talokauppa, muutto ulkomaille tai minkä tahansa haaveen toteuttaminen).

Idioluution fiktio toteutui sittenkin

Törmäsin Iltalehden 10.4.2025 kolumniin, jonka kirjoitti Sanna Ukkola: Pörssit sekaisin ja Trump nauraa – Idioottien aika on tässä. Loistava kirjoitus, jonka voi ottaa haudanvakavasti tai leikillään! Siinä viitataan 2006 tehtyyn kulttileffaan Idioluutio, jossa kirjastonhoitaja ”Average Joe Bauers” valitaan keskimääräisyytensä takia syväjäädytettäväksi armeijan salaisessa kokeessa – hän herää 500 vuoden päästä tulevaisuudessa. Ihmiskunnan älykkyys on romahtanut dramaattisesti, ja yhteiskunta on täynnä idiootteja, jotka eivät osaa ratkaista yksinkertaisimpiakaan ongelmia.

Ukkolan artikkeli muistuttaa meitä, että kulttileffalla ei ole enää valtavasti eroa siihen todellisuuteen mitä nyt näemme maailman päätöksenteon huipulla. Trump ja varapresidentti Vance kyykyttivät helmikuun viimeisenä päivänä valkoisen talon teatraalisella performanssilla Ukrainan nokkamies Zelenskyy:ä. Arvokkuutta, hyveellisyyttä tai älyä ei joko tuolla kaksikolla ole tai sen näyttäminen ei enää ollut heille arvo. Lopulta on minulle yhdentekevää kummasta oli kyse, koska ongelma on olemassa. Päänäyttelijöinä vallan kahvassa olivat vajaaälyisen kuvan itsestään antava tosi-tv-tähti (Trump) ja vastapuolella kotimaansa tv-sarjan hahmoroolinsa kautta todelliseksi suosikiksi maassaan sulautunut näyttelijä (Zelenskyy). Ts. molempien suurin pätevyys on ollut aluksi hyvä esiintymistaito. Myöhemmin ovat varmasti kehittyneet myös johtamis- ja neuvottelutaidoissa.

Loppuun Ukkolan herättävästä ja värikkäästä jutusta muutama poimittu lause, jotka itse otan ihan vakavasti:

”Me emme enää äänestä johtajiksemme älykkäimpiä ja taitavimpia miehiämme ja naisiamme, vaan niitä, jotka huutavat kovimmalla äänellä, tuottavat meille parhaita performansseja, valehtelevat eniten – ja ylipäänsä herättävät meissä tunteita. Saavat meissä aikaan ihanalta tuntuvia dopamiinipiikkejä, siis. Ihmiskunta on viritetty siihen, että kärsivällisyys riittää katsomaan viiden sekunnin videoita toistuvana sarjana. Jos poliitikko ei pysty sovittamaan omaa viestiään tällaiseen malliin, hän jää auttamatta ulkokehälle. Faktojen sijasta haemme vahvistusta omille ennakkoluuloillemme, ja jos joku kehtaa sanoa vastaan, hän on elitisti tai lammas. Ihmiset uskovat mieluummin somejulkkiksia kuin lääketieteen Nobel-voittajia. Tutkimukset osoittavat, että ihmiskunnan älykkyysosamäärä on kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa mittausten alkamisen jälkeen. Idioluutio ei ole enää varoitus – se on kuva meidän yhteiskunnastamme.”

Suurvaltojen peli – kauppasotaa ja maantieteellisten rajojen hämärtymistä

Sodan uhkia on yhtäkkiä näkyvillä myös vakaissa länsimaissa, jopa Skandinaviassa. Kasvussa on poliittinen peli, jossa hallitus- ja hallitsijakausikohtainen tulos- ja maineajattelu ajaa yhä vahvemmin jalompien ja ihmiskunnalle välttämättömien asioiden, kuten luonnonsuojelun, ilmastonmuutoksen torjunnan ja loogisen ajattelun edelle.

En oikein ole koskaan tajunnut Yhdysvaltojen ja sen johdon olevan ärsyyntynyt ja tuohtunut siitä, että ”Eurooppa elää turvallisuuspoliittisesti Yhdysvaltojen siivellä”. (Kolumni: Johanna Vuorelma/HS 11.4.25). Asia nousee nyt jatkuvasti pinnalle, kuinka kypsä USA onkaan tilanteesta, jossa maailmanrauhan taakka on aina heidän niskassaan. Minulle on vuosien varrella aina välittynyt, että tuo maailmanpoliisin asema on ollut USA:lle toivottu ja he ovat aloitteellisesti sen ottaneet milloin minkäkin oman intressin ohjaamana.

Vuorelman kolumnissa todetaan myös tapahtuneen muutos, jossa selkeä alueellinen poliittinen ”Länsi-Itä” -, tai ”Amerikka-Eurooppa” -kenttäjako on nyt globalisaation ja sosiaalisten medioiden räjähdysmäisen nousun myötä korvautunut. ”Ideologiset siteet ohittavat maantieteelliset rajat” ja oikeistoradikaalit ja vasemmistoliberaalit löytävät liittolaisensa mistä päin maailmaa hyvänsä. Vaikutteita voi tulla yhtäkkiä mistä päin maailmaa hyvänsä ja ”se näkyy suhtautumisessa oikeusvaltioon, tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin, maahanmuuttoon ja kansainväliseen yhteistyöhön”. Tämä muutos varmasti lisää levottomuutta ja epävarmuutta myös yksilölle ja siten voi vaikuttaa mielenterveyteen. Mitkä Euroopan maat ovat turvallisia matkakohteita? Voinko enää äänestää vakioehdokastani? Edustaako ehdokas puolueensa kantaa? Tarkoittaako uutisoitu valtionvierailu, että maat tukevat nyt toistensa kantoja?

Isänmaamme isojen päätösten ja vaikeiden leikkausten edessä

Myös Suomessa hallituskausipolitiikka ja vaalityö ajavat kriittisten järjestelmien kuten terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja koulutuksen kehittämisen lyhytnäköiseksi poukkoilevaksi hapuiluksi, jonka alan parhaat asiantuntijatkin tuomitsevat. Pitkät trendit ja muutossuunnat näyttävät rikkonaisilta, kun yksilötasolla mietitään omaa ja puolueen mainetta ja vertailut tehdään hetkeen, jossa hallituspuolueaikakausi alkoi. Edes säästöjen toteutumisesta ei ole yhtä totuutta.

Sisäpoliittisen päämäärättömyyden lisäksi Suomessa mennään todella kieli keskellä suuta ymmärtäen, että jokainen päätös voi nyt määritellä maamme suunnan ja historian kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Riippuvuus NATO:sta ja Yhdysvalloista ja luottamuspula ovat katkaisseet suhteet Venäjään ja asetelmassa alkaa jo olla kylmän sodan tuntua. EU:n painoarvo ja hyödyllisyys Suomelle on jokseenkin epäselvä.

Puolustusmenoja on lisättävä olikos se 3% vai enemmänkin. Tämä varmasti on syytä tehdä, tuli painetta Atlantin takaa tai ei. Nykymaailmassa ei valitettavasti ole muuta keinoa kuin passiivinen aseellisen vastaväkivallan uhka. En mene sen enempää puolustusjärjestelmien valintoihin ja millä tasapainolla kumppanivalintoja mahdetaan tehdä, vaikka sekin voi olla maallemme elintärkeä päätös.

Olen jo muutamaan kertaan pysähtynyt miettimään päivittäin (kuntavaalienkin alla) medioissa pyöriteltävää kysymystä: Mistä rahat puolustusmenojen kasvattamiseen voidaan leikata? Näkyvimmät vaihtoehdot joka aamuisen hesarin lukemisen perusteella ovat: hyvinvointialueilta, vanhusten hoidosta, erikoissairaanhoidosta, vammaisten vapaa-ajan aktiviteettien avustuksesta, asumistuesta ja koulutuksesta! Viilataan yksityiskohtia, että kannattaisiko vanhuksen matkustaa taksilla 50 km näytteenottoon, kun voidaan osoittaa teoreettinen henkilöstösäästö yksiköiden vähentämisen kautta!

Missä vaiheessa huomio keskittyy vapaaehtoisiin mukavuusmenoihin! Mulla herää kysymys, että eikö me jo tavallaan taistella valtiollisesta itsemääräämisoikeudesta, siitä suvereniteetista. En ole jostakin syystä nähnyt ainuttakaan julkista mielipidettä, että nyt on leikattava rankalla kädellä viihteestä, taiteesta ym. kulttuurista, huippu-urheilusta tai ulkomaanavusta. Eikö näihinkin mene valtion varoja. Mun maalaisjärjellä nämä ovat niitä asioita, joihin pitäisi käyttää rahaa, jos sitä jää. Mutta kun nyt ei jää! Eihän kukaan yksilötasollakaan odota, että on pakko antaa rahaa kaverille tai että voisi ostaa etupihalle hienot veistokset tai seinän täyteen tauluja ja uudet modernimmat valaisimet, jos ei ole rahaa kuin ruokaan ja vaatteisiin ja jotain on jäätävä pakollisiin lääkäri- ja hammaslääkärikäynteihin.

En voi välttyä turhautumiselta, kun leikkausehdotukset pyörii em. palvelujen ympärillä ja itse taivun jo ajattelemaan, että Suomi on jo kriisimoodissa. Tai pitäisi olla! Koen olevani urheilumies henkeen ja vereen, tai ainakin olen ollut. Käyn myös aktiivisesti teatterissa ja ulkona syömässä. Ahmin sarjoja suoratoistopalveluista. Silti ottaisin vaikka heti tänään mukisematta vastaan päätökset, jotka lamauttavat huippu-urheilua, nostavat merkittävästi kulttuurielämysten kuluttajahintaa tai karsivat tv-viihdettä. En siksi, että niistä voisi tai kannattaisi tinkiä. Enkä siksi, että niissä olisi liikaa tarjontaa ja rikkautta. Vaan siksi, että nyt jo taistellaan olemassaolosta ja jostakin hauskasta on pakko alkaa tinkiä, ja nuo kaikki ovat vapaaehtoista kansanhuvia. Terveydenhuollossa ei ymmärtääkseni myöskään ole löysää rahaa tarjolla ja sieltä leikattaessa ei pelkästään pahoiteta mieliä tai pakoteta laajentamaan osaamista työllisyyden turvaamiseksi vaan vaarannetaan ihmisen terveys.

Tässä radikaalissa valinnassani en varmaan ottanut huomioon pitkää listaa asioita, jotka tekevät siitä myös vaikean. Työpaikat: Urheilu, kulttuurialat ja viihdeteollisuus ovat merkittäviä työllistäjiä ja kaikki pyörät täytyisi pitää pyörimässä! Positiivisen mentaliteetin varjeleminen: Kansallista itseluottamusta ja energiaa ei paranna se, että viihteestä tingitään. Meneekö ajatukseni överiksi ja pahasti asioiden edelle?

Pitäisikö Suomessa vaan jatkaa ihan niin kuin aina ennenkin ja luottaa, että suurvaltojen valloituspuheet ovat vain ohimenevää talouspeliä eikä niistä voi tulla kuuliaiselle Suomelle mitään todellista uhkaa itsenäisyydelle. Tästä ollaan ehkä jo 3-5 vuoden aikaikkunassa paljon viisaampia ja tarvittavat jossittelut voidaan ehkä tehdä.

Sama pätee mm. maahanmuuttopolitiikan valintoihin eli aika näyttää osuuko kohdalleen! Onko tämänhetkinen painopiste eli kokonaismaahanmuuton kiristäminen väärinkäytösten hallintakeinona oikea ryhdikäs tiukennus vai valtava harhalaukaus? Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate estää etuuksien leikkaamisen ilman vaikutusta suomen kansalaisiin. Jos taas työperusteisen pysyvän oleskeluluvan ehtoja kiristetään, kasvatetaan riskiä, että Suomi menettää kilpailukykyä myös koulutettujen ja osaavien maahanmuuttajien silmissä.

Ihmiskunnan perisynnit – ahneus, kateus ja alemmuus

Mietin joskus hetkellisesti miten alkeellisia, ahneita ja itsekkäitä olentoja me ihmiset olemmekaan, kun annamme kaiken vääryyden ja ristiriitaisten päätösten viedä yhteiskuntaa väärään suuntaan vastoin kestävää kehitystä. Mulle tulee siitä välillä voimaton ja surullinen olo. Tuhoaisimmeko oikeasti lopulta maapallon siksi, ettemme koskaan osaa organisoitua ja poistaa motiiveja aluevaltauksilta ja rahan tai aseman tavoittelulta omaa etua sokeasti katsoen. Ettemme osaa luoda tarvittavia, riittäviä kannustimia tilanteen pelastamiseksi. Meihin on ilmeisesti sisäänrakennettu keskeisiä perisyntejä, tai sitten ne ovat kasvatuksessa opittuja, siirtyviä ominaisuuksiamme.

Ahneus:

Miksi ihminen tarvitsee jonkun yläpuolisen voiman, säännön, lain tai alistajan toimiakseen järkevästi ja noudattaakseen tasapuolisuutta. Käsittääkseni kaikki tarpeellinen tieto globaalien ongelmien ratkaisuun on olemassa. Onko todella fyysinen väkivallan pelote eli suurvaltojen aseellinen sodanuhka ainoa ihmisen keksimä keino, jolla kulttuurista ja valtiollista tasapainoa ja rauhaa osataan ylläpitää. Eikö ihminen ole lopulta tämän viisaampi, vaikka on luonut kehittyneitä talousjärjestelmiä ja tiedettä elintasoa nostaakseen, saanut aikoja sitten asemansa ravintoketjun huipulla ja käyttöönsä monimuotoisen paratiisin maapallon muodossa!

Kateus ja katkeruus:

Auttaako mikään tuhoutumisen uhka yhdistämään osaamista ja resursseja ja kanavoimaan niitä tehokkaaseen yhteistyöhön ja maapallon suojeluun? Onko ihmisellä jokin voimakas katkeruuden alkulähde tai sykli, joka estää aina uhrautumaan yhtään enempää kuin kaikki muut ja mieluummin valitaan haittaa tai tuhoa kaikille. Mistä on peräisin tämä syvä itsekkyys ja katkeruus miten se puretaan? Miten se näkyy yksilön arkielämässä?

Naapurikateudelle naureskellaan usein sympaattisena ihmismielen heikkoutena… Naapurilla on hienompi talo, uudempi auto, näyttävämpi kumppani, enemmän rahaa jne. Yksilötasolla, perheissä ja suvuissa on myös pelkoja ja todellisia traumaattisia kokemuksia siitä, että on menetetty jotakin, joka on kovalla työllä hankittu ja rakennettu tai muuten ansaittu vierelle iloksi tai tueksi. Talo, omaisuus, työura, terveys, lähiomaisen kuolema jne. Vääryyden kokemukset luovat katkeruutta ja se siirtyy sukupolvelta toiselle. Historialla on painolastinsa myös valtiotasolla, kun varoittaviksi esimerkeiksi nostetaan edelleen maailmansotien liittolaissuhteiden ja rauhansopimusten kaatumisia. ”Venäjään ei voi luottaa” ei perustu vain tuoreimman hyökkäyssodan aiheuttamaan luottamuspulaan.

Alemmuus:

Onko se jokin alemmuuskompleksi, joka saa esiin meissä taviksissa opportunistin silloin kun koittaa yllättäen mahdollisuus mässäilyyn. Jos yksilö saa tilaisuuden ansaita poikkeuksellisen määrän rahaa, päästä vaikutusvaltaisiin – tai julkkispiireihin, se lähes poikkeuksetta tämän käyttää ja muuttaa arvopohjaansa uusiin tapoihin sopiviksi eikä enää ole arvostelijoiden joukossa vaan vaihtaa puolta. Voisi helposti käydä myös minulle! Miksi? Olisiko niin, että ihan samasta syystä valtiot heittäyvät ahneeksi kun siihen on mahdollisuus. Motivaationa voi olla valtionpäämiehen halu pönkittää omaa poliittista uraa. Mahdollistajana vihollisuhkien tilapäinen heikkeneminen tai sen yläpuolisen voiman sekä päinvastaisen kannustimen puuttuminen. Juurisyynä jokin perimmäinen ahneus, katkeruus, kateus tai pelko ja huono itsetunto.

Nuo siis oikeasti ovat ihmiseen sisäänrakennettuja perisyntejä, ainakin jos termi rinnastetaan katolisen teologian seitsemään kuolemansyntiin. Muita uskotaan olevan lisäksi: ylpeys, viha, laiskuus, ylensyönti ja himo. On surullista miettiä, että ihminen osaa kehittää tieteessä ja terveydenhuollossa järjestelmiä ja lääkkeitä tarpeen mukaan. Mutta se ei osaa elää sovussa ja suojella yhteistä maapalloa. En ole edes erityisen vihreä enkä erityisen aktiivinen luonnon puolestapuhuja, mutta pidän kestävää kehitystä tärkeänä ja täysin välttämättömänä. Ihmismielen pohdinta ja ihmisen heikkoudet (ja tyhmyys!) ovat minulle lähinnä suuri mielenkiinnon kohde. 🙂

Evoluution ja perisyntien kujanjuoksu

En itse usko jumalaan, joten minun maailmankatsomuksessani yläpuolellamme ei valitettavasti ole mitään yhtä yhdistävää voimaa johtamassa meitä ja koordinoimassa tätä valtioiden harmoniaa tilanteessa, jossa valitsemamme valtionpäämiehet eivät siihen pysty. Tuhoavatko nykyihmisen mielen heikkoudet tämän maapallon vai ehtiikö evoluutio ensin tässä kujanjuoksussa?

Perisynti on teologinen käsite, kun taas evoluutio on biologinen prosessi. Ne puhuvat siis eri kieltä, mutta miksen voisi yrittää tarkastella niitä rinnakkain. Evoluutio ei tietääkseni pyri moraaliin vaan sopeutumiseen ja lisääntymiseen. Se suosii ominaisuuksia, jotka maksimoivat yksilön ja lajin selviytymisen. Perisynti taas viittaa ihmisen itsekkyyteen, ylpeyteen, vallanhimoon – ominaisuuksiin, jotka ovat monella tavalla evolutiivisesti hyödyllisiä, ainakin lyhyellä aikavälillä. Eli evoluutio ei automaattisesti poista perisyntiä, vaan voi jopa vahvistaa joitain sen ilmenemismuotoja. Ei siis auta odottaa, vaan etsiä keinot moraaliselle kehitykselle ja globaalille yhteistyölle. Ihmiskunnan tulevaisuus ei enää riipu siitä, pystymmekö selviämään yksilöinä, vaan siitä, pystymmekö elämään yhdessä. Se on mahdollista vain, jos yksilö säilyttää kyvyn ajatella omilla aivoillaan, arvostaa tutkittua tieteellistä puolueetonta faktaa tietolähteenä, äänestää viisaasti, tuoda mielipiteensä esille ja vastustaa päättömyyksiä. Oikeustajun säilyttäminen on yksilön suurin somehaaste!

Mielen haavoittuvuus maailmassa, joka ei palkitse hyvyyttä

Tämän hetken epävakaa maailmantilanne luo siis pelkoja sodista, taloustaantumasta, inflaatiosta, ostovoiman heikentymisestä, työttömyydestä ja aikaansaa epäröintiä taloudellisten satsausten tekemiseen. Miten tämä vääryyksien luoma voimattomuus vaikuttaa yksilön mielenterveyteen? Se tuo uutta epävarmuutta, joka ruokkii saman ongelman ylläpitävää voimaa. Kun ei voi luottaa maailman vakauteen ja oikeudenmukaisuuteen, kehittyy uusia epävarmoja yksilöitä, joille syntyy samaa katkeruutta, kateutta ja ahneutta.

Katkeruuden ja epävarmuuden ylisukupolvinen ketju!? Jos hyvää käytöstä ei palkita reiluudella ja isolla työllä saavutetunkin voi menettää, ihminen alkaa vahvistaa käsitystä, ettei kannata ponnistella tai käyttäytyä hyvin kuin omaa lähipiiriä kohtaan. Kannattaa ajatella vain omaa lähipiiriä, koska kaikki muutkin ajavat kuitenkin vain omaa etuaan. Jos siis hyvää ei palkita ja oikeus ei voita, syntyy aina uusi kierros kyynisyyttä…

Onko pyyteettömyys katoamassa?

Miten voi suojella itseään turhautumiselta, katkeroitumiselta tai vähintäänkin epäuskolta? Voiko pyyteettömydellä edelleen pärjätä ja onko se koko ajan vähenemässä? Pyyteettömyyshän tarkoittaa toimintaa, jossa ei odoteta vastapalvelusta, hyötyä tai kiitosta – tehdään hyvää toisten tai yhteisen tavoitteen vuoksi, ei oman edun tähden. Se on epäitsekkyyttä, auttamista vilpittömästi, usein hiljaisesti ja huomiota hake­matta. Onko sinusta normaalia, että tallainen ”epäuskoinen” ajatus pyyteettömyyden tuhosta edes tulee mieleeni vai olenko jotenkin poikkeuksellinen tai katkeroitunut, kun edes ajattelen tällaista? Ehkä omalla taustallanikin on jokin omaan pyyteettömyyteeni liittyvä vääryydentunne, joka on voinut katkeroittaa ja ajaa itsekkäämmäksi.

Positiivisuutta ja sietämistä – missä näkyy toivo?

Resilienssi ja sietäminen tulevat tärkeämmiksi, kun tuttu ja turvallinen ajatuslogiikka on murentunut maailmanpoliittisissa tapahtumissa ja uutisoinneissa, ainakin suurvaltojen avainjohtohenkilöiden osalta. Tulee esille yhä enemmän lausuntoja ja päätöksiä, joissa vähintään toinen puoli pöyristyttää ja rikkoo omia oikeustajun periaatteita. On vain opittava näkemään se toinen puoli, eli mikä hyöty ratkaisusta on hyväksyttävissä!

On upeaa huomata, että edelleen, vaikka maailma on täynnä vastakkainasettelua, poliittisissa ja asiantuntijapiireissä on edelleen ihmisiä, jotka ajattelevat puolueettomasti ja puhuvat yhteisen edun puolesta. He eivät ole kadonneet – he vain jäävät usein näkymättömämmiksi presidenttien ja ulko-ja pääministerien täyttäessä lööppitilan.

Kansainvälinen tiedeyhteistyö on voimissaan. Yhteisiä ratkaisuja haetaan ilmastonmuutoksen torjuntaan, pandemioihin ja energiakysymyksiin sekä vanhoihin aiheisiin, kuten mm. fysiikan, geeniteknologian ja avaruustieteen kehittämiseen . Esimerkiksi:

• CERN (Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus) yhdistää tutkijoita yli 100 maasta.
• IPCC Ilmastopaneeli kokoaa tutkijoita ympäri maailmaa arvioimaan tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta neutraalisti
• WHO:n COVAX-ohjelma pyrki tarjoamaan tasapuolisesti koronarokotteita kehittyville maille.
• ISS – Kansainvälinen avaruusasema on tieteellinen yhteistyöprojekti, jossa yhdistyvät Yhdysvaltojen, Venäjän, Euroopan, Japanin ja Kanadan resurssit
• Human Genome Project – Vanha projekti, joka kartoitti koko ihmisen perimän ja loi perustan nykyiselle genomilääketieteelle, mutta yhteistyö jatkuu sen pohjalta edelleen
• EU:n Horisontti-ohjelma rahoittaa monitieteistä tutkimusta, joka etsii ratkaisuja globaaleihin haasteisiin.

Suomi on onneksi sisäpoliittisista poukkoiluistaan huolimatta edelleen maa, jossa hyvä maalaisjärki ja solidaarisuus yhä elävät. Ja tietääkseni hallitus- ja oppositiopuolueetkin vaihtavat sopivasti paikkoja, mikä varmaan ylläpitää harmoniaa. Uskon, että täällä osataan edelleen ajatella yhteistä hyvää – myös silloin, kun maailma ympärillä järkkyy. Vaikka en alunperin ollut tasavallan presidentti Stubbin kannattaja, arvostan nyt suuresti hänen vakaata, rauhallista ja suunnitelmallista esiintymistään kaikilla maailman näyttämöillä.

En ole menettänyt uskoa ihmiseen. Vaikka haasteet globaalisti ovat nyt suuret, uskon, että oikeiden ihmisten johdolla ja kansainvälisellä yhteistyöllä voimme myös edelleen kääntää kurssin. Oma resilienssi ja sietävä suhtautuminen tähän muuttuvaan, villiin ja sivistymättömään idioluutiopolitiikkaan varmaan kehittyy myös vähitellen!