Johtajuus on kriisissä – et saa tottua

Mikä on johtajuuskriisi? Merkit, esimerkit ja miksi sillä on merkitystä

Johtajuuskriisi syntyy, kun valta-asemassa olevat eivät toimi vastuullisesti, tilivelvollisesti ja pitkän aikavälin näkökulmaa noudattaen. Vuonna 2026 tämä kriisi näkyy yhä selvemmin globaalin politiikan korkeimmilla tasoilla. Todellinen vaara ei ole itse kriisi – vaan siihen tottuminen.

Miltä johtajuuskriisi näyttää käytännössä?

Ei voi olla totta – tapahtuuko tämä oikeasti?

Lapsellista koston kierrettä, pikkusieluista syyttelyä, virka- tai lakirikkomusten peittelyä ja yksinkertaisesti luokattoman huonoa käytöstä. Itsepäisyyttä, kaikkitietävyyttä ja omien virheiden täydellistä tunnustamattomuutta. Tätä me saamme päivittäin lukea maailman vaikutusvaltaisimman valtion johdolta.

Ei voi olla totta. Mutta kun on.

Olemme tottuneet näkemään tuolla ulkopolitiikan näyttämöllä huipputaitavia, koulutettuja kokeneita ammattilaisia, joten olemme ymmällämme. Tapahtuuko tämä oikeasti? Osaatko sivuuttaa tämän hetken järjettömät uutiset ja lausunnot tilapäisenä ilmiönä? Uskotko, että tämä mielipuolisuus pian katoaa eikä siitä jää meihin jälkiä? Onko seurauksena monien ennustama autoritäärisen vallankäytön vastaisku (Substack: the Left Hook with Wajahat Ali, vieraana Ruth Ben-Ghiat, historioitsija).

Johtajuuden malli

Haastatteluja leimaa ylimielisyys, provosoituminen, vakaville asioille naureskelu, egokisailu, haluttomuus käsitellä asiaa ja kysymyksiin vastailu hokemalla omaa ennalta päätettyä mantraa. Joudumme hämmentyneinä miettimään onko tässä jokin syvempi strateginen tai moraalinen tavoite? Onko kyseinen johtaja tai tiedottaja vaan niin heikko, epäpätevä tai pelokas ettei pysty mukauttamaan vastauksiaan?

Eikö poliitikon ammattitaidon ydin nimenomaan ole pysyä rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa, huokua rauhallisuutta ja itsevarmuutta sekä rakentaa luottamuksen, yhteistyökyvyn ja osallistamisen kivijalkaa. Jos aito ohjaava logiikka, pitkäjänteiset harkitut tavoitteet ja perustelut ratkaisuille puuttuvat tai muuttuvat viikoittain, miten tämä voisikaan toteutua!

Muistelemme aikaa, jolloin somesta tuli poliitikoille uusi alusta, jossa aktiiviset saivat tilaisuuden korostaa omaa sivistyneistyyttään ja solidaarisuuttaan ja saavuttaa yleistä suosiota. Nyt somesta on tullut väline hyökkäykseen, solvaukseen ja itsekehuun. Kaikki alustat eivät mahdollista epäsuotuisten kommenttien piilottelua, mikä onkin ratkaistu luomalla oma some (Truth Social). Sitä en ole koskaan lukenut enkä pystyisikään. Ja linkin puuttuminen ei ole vahinko.

Johtajuus on kriisissä ja meille on tarjolla uusia normit rikkovia malleja. Miten ihmeessä noin voi käyttäytyä ja mitä tuolla voi saavuttaa? Miten joku voi olla noin lyhytnäköinen ja piittaamaton tajuamatta edes omaa etuaan? Kun maailman huipulla johtajuus on hapuilevaa ja lapsellista, se pistää miettimään miksi se on mahdollista ja sallittua ja mitä vaikutuksia sillä on meihin. Epäusko ja epävarmuus hämmentää.

Vaikutus eri tasoille

Mitä uudet nuoret poliitikot voivat oppia tästä jaksosta? Varmaan tosi pieni marginaalinen joukko nousevia tähtiä kopiovat tästä valmiin paketin. Surullista kyllä, kynnys sääntöperusteista maailmaa romuttaville asenteille ja jyräävälle hyvän maun rajat ylittävälle käytökselle uhkaa nyt madaltua.

Entäs virkamiehet ja päättäjät? Toivottavasti perintö ei ole se, että oman työpaikkansa säilyttääkseen on syytä olla uskollinen mielistelijä ja että suurin oppi on vasta tulossa… Että autokratiaa voi horjuttaa, jos vastarinta on riittävän yhtenäistä ja on rohkeutta näyttää sitä oikeaa johtajuutta heittäytymällä kyseenalaistavaan argumentointiin ilman piileskelyä.

Koululaiset ja nuoret aikuiset saavat kaiken tiedon kännykkäänsä tunti tunnista. Tulevat työelämän sankarimme, esimiehet, johtajat, asiantuntijat, tulevaisuuden isät ja äidit. Pitäisikö heille tuoda ja taustoittaa tätä tämänhetkistä maailman myllerrystä? Kannattaisiko stopata peli- ja prankkivideot ja imeä maailman tapahtumia juuri nyt. Nuoreen mieleen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen ei ehkä mahdu maailmanpolitiikka. Normalisoituuko piittaamattomuus? Kuinka iso osuus nuorisosta ihannoisi vahvaa ja suuruudenhullua esiintymistapaa?

Kuinka turmiollista jyrääminen uutena normina on nuorille, jos sille samalla tulee valtamediassa neutraali käsittely ja ns. hiljainen hyväksyntä.

Opetus tosin voi olla myös toisensuuntainen, koska tämä nykyinen hallintohan tulee kaatumaan joko yleiseen luottamuspulaan, sodan talousvaikutuksiin tavallisille kansalaisille, johtajakuvan murenemiseen vertailussa muiden länsimaiden johtajiin tai sitten näihin kohupaljastuksiin. En mene tässä tarkemmin liittolaismaiden hallussa oleviin vipuvarsiin, Epstein-caseen tai oman GOP-puolueen uhkailuun.

Asiaa mietittyäni katson parhaaksi säästää omat lapseni tältä kaikelta. Ehkä tämä kiinnostaa minua vain, koska minusta on tullut vanha. Tosin vanhimman poikani kanssa pitkän tauon jälkeen puhuttiin ekana sodasta ja politiikasta!

Ristiriita työelämän vaatimustasoon

Mikä menee eniten mun ihon alle on valtava ristiriita tavalliselle kansalaiselle asetetun vaatimustason eli nykytyöelämän normiston ja valtaapitävän suurvallan johtajan toimintamallien välillä. Miksi meiltä vaaditaan enemmän? En vertaa nyt oman isänmaani päämieheen, joka antaa pelkästään hyviä johtajuusmalleja meille suomalaisille. Kiitollisena ja helvetin ylpeänä totean Suomen olevan hyvissä käsissä, arvojen ohjaama ja päivä päivältä rohkeammin johdettu.

Keskivertokansalaiselta vaaditaan nykyään asemasta riippumatta työelämässä todella paljon: ongelmanratkaisukykyä, resilienssiä, tiimityötaitoja, puuttumista epäkohtiin oman toimenkuvan yli, hyvää kommunikointikykyä, eettisyyttä, ympäristötietoisuutta, tilanteenmukaista käytöstä jne.

Tätä samaa ei vaadita poliitikoilta. Kysymyksiin ei tarvitse vastata, vaan saa pakoilla ja puolustautua argumentoinnin sijasta hyökkäämällä ja uhkaamalla. Omia reaktioita ei tarvitse valita tuottavuus edellä tehokasta ratkaisua hakien ja hyvä käytös huomioiden, vaan huippupoliitikko voi näköjään pyrkiä vaikuttamaan ihmisiin ja asenteisiin suorituskyvyn kustannuksella.

Rakenteelliset ja järjestelmätason seuraukset

Vastuu ilman valtaa – valta ilman vastuuta!

Piittaamaton valtionpäämies voi sivuuttaa kysymyksen ja käyttää valtaa ryöstämällä tilanne oman agendansa ajamiseen. Työelämässä vastuuton vaikuttaminen ei ole vaihtoehto. Esimies ei voi sanoa, että tuotantoerä meni nyt hylkyyn, mutta tein sen tarkoituksella muokatakseni asenteita. Onneksi rivikansalaiselta vaaditaan tietyllä tavalla enemmän verrattuna malliin jota saamme.

Toivottavasti tämä koko ilmiö täydessä laajuudessaan koskettaa vain muutaman valtion päämiestä ja heidän sisäpiiriään. Varmistukseksi sanon, etten tietenkään vastusta meidän työelämässä vaatimustason nousua ja vastuunottoa ja osallistamista joka portaalla. Ongelma ja ristiriidan aiheuttaja on tällä kertaa siellä esikuvapuolella maailman huipulla.

Kestävä kehitys ja ihmiskunnan tulevaisuus

Otsikko on valtava, joten kuittaan tämän lyhyesti:

Kuinka helppoa tällä hetkellä on olla vakuuttunut ihmiskunnan kyvystä hoitaa maapalloa ja varmistaa oma tulevaisuutensa haaskaamatta resursseja sotiin. Yhteisten globaalien sitoumusten ja teknologioiden hyödyntämisen pitäisi olla koko ajan mittaluokkaa vahvempia ja olla askeleen edellä suhteessa piittaamattomaan tuhoamiseen, joka nojaa alueellisiin tai yksilöllisiin intresseihin. Ollaanko oikealla polulla vai idioluution tiellä

Lue myös: ”Ihmiskuntaa uhkaa raju taantuma – oikeustajun säilyttäminen on yksilön suurin somehaaste!” (12.4.2025)

Psykologiset ja yksilölliset vaikutukset

Psykologinen vaikutus ja sisäinen reaktio

Epävarmuus tarttuu uutisista väkisin. Onko seurauksena kyynistyminen vai vastareaktiona vapautuminen? Turha mun on murehtia omista pikku murheista ja kyvyttömyyksistäni, kun maailman johtajiltakin homma luisuu hallinnasta. Kun maailma ei tunnu hallitulta ja uutisista saamamme esimerkki on luokatonta, alammeko itsekin jyrätä vai pidämmekö kiinni arvoista? Pitääkö tästä pitkin hampain ottaa jotain palasia opiksi. Mitä tämä tekee omalle käytöksellemme?

What Can We Learn from the Current Situation?

Kaaoksen opetus

Mitä meneillään oleva konflikti opettaa demokratiasta ja ihmisyydestä? Voiko kaaoksesta oppia jotain? Kun yhteistyökyky ja älyllinen keskustelu romahtaa, demokratiasta ja osallistavasta johtamisesta ei jää jäljelle mitään. Johtajan arvostus ja kunnioitus romahtaa ja loukkaava käytös tekee pysyvää tuhoa, jota ei voi unohtaa. Tyrannin lähipiiri joutuu kuumeisesti miettimään, roikkuako mukana tuplaamassa virheet ja pitkittääkö omaa tuhoaan vai kääntääkö kelkkansa ja pelastaisiko itsensä viime hetkellä.

Valistuneiden ekonomistiarvioiden mukaan sota maksaa sadoista miljardeista reiluun biljoonaan dollariin, jos tilanne normalisoituu edes vuoden parin aikaikkunassa. Tuhansia kuolleita, vammautuneita ja perheiden tuskaa ei voi rahassa mitata. Välittömän tuhon ja surun jälkeen ehkä myöhemmin 2030-2040-luvuilla voidaan mitata, onko vastuuttoman johtajuuden malli synnyttänyt uusia ilmiöitä eli tarttunut osaan epävarmoista kasvavista nuorista.

Why You Should Not Get Used to It

Ei saa tottua – oma valinta ratkaisee

Johtajuus alkaa läheltä. Hyviä malleja voi olla vaikkapa omassa esimiehessä, valmentajassa tai omissa vanhemmissa. Tämä sota ja kriisi voi olla hyvä aasinsilta oikeiden asenteiden keskusteluille. Johtaminen arjen kaveriporukassa, parisuhteessa tai töissä on herkkää ja täynnä valintoja. Pienet valinnat, suuret seuraukset.

Ehkä ongelma ei ole vain muutaman nykyjohtajan valta-asema tai aikajänne, jolla heidät syrjäytetään.
Ehkä riski on siinä, mitä me ja perillisemme olemme jo nähneet paljon. Että me katsomme – ja totumme.