Aivoton suoritus

Tänään olin mukana hörppimässä erään työtoverin eläkekahveja. Mietin siinä samalla, että missä kunnossa olisin fyysisesti ja henkisesti sinä päivänä, kun jään pois työelämästä. On selvää, että unta, terveellisiä elämäntapoja ja liikuntaa tarvitaan jo siihen, että voi edes fyysisesti selvitä pitkässä juoksussa vaativasta nykytyöelämästä.

Entä henkinen vireys ja aivot? Riittääkö uni, taukojen pito, oma armollisuus ja kyky pyytää apuja pitämään pään terävänä eläkkeelle asti? Mikä on aivoton suoritus ja milloin optimaalinen aika keskittymistä vaativille töille? Aivotutkija Kiti Müller arvioi haastattelussa (HS 18.5.2025) nykyään eläkkeelle jäävien olevan paremmassa kunnossa kuin aiemmat ikäluokat ja että eläkeiän yläraja voisi nostaa 75 vuoteen! Entäpä sitten itseäni nuoremmat eli ne, jotka ovat koko työuransa eläneet tietotulvakautta!

Selviytysmiskeinoja aivoille – liiku ja keskeytä

Arvioin omalta kohdaltani Müllerin nostamaa neljää selviytymiskeinoa:

• Liiku, vaikka ei olisi pakko
• Pidä taukoja – oikeasti
• Hyväksy, ettei ihminen voi olla tehokas koko päivää
• Uskalla jakaa myös vaikeita asioita

Liikkuminen – kannatan! Ilmeisesti lisää serotoniinin eritystä ja lihasten erittämä laktaatti vahvistaa hermoratayhteyksien kehittymistä. Joten liikunnan edut ovat kiistattomat paitsi fyysisen kunnon, myös aivojen hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta. Mietin jo tosissani tekeväni alkaen huomisesta oman kehon painolla kyykkyjä, venytyksiä ym. kevyitä liikkeitä kesken työnteon! Jospa tällä vielä välttyisi pahimmilta paineilta lähteä väsyneenä urheilemaan, kun päivän askeltavoite täyttyisi ja lihaskuntotreeniä tulisi jo työaikana…

Taukojen pitämisen tärkeys – pakko kai myöntää, että taukojen skippaaminen johtaa vain syvempään suorittamisen pakottamiseen! Taukojen kriittisyys liittyy uhkaavaan kapasiteetin ylärajaan, jolla ihmisen ei pitäisi käydä jatkuvasti. Varsinkin, jos työpäivien pituudet on sitä perus 8-10 tuntia. Kerran tunnissa pitäisi olla liikettä, pieni tauko työhön, ja vuorokausirytmi kannattaisi pitää samana koko ajan. Aivopaussin ei tarvitse olla sosiaalinen tapahtuma konttorin keittiössä tai hauskojen vapaa-ajan tapahtumien miettimistä, vaan vaikka silmät lasittuneina ulos tuijottelua!

Teeskennelty tehokkuusvaatimus

Hyväksy, ettei ihminen voi olla tehokas koko päivää! Tämän vinkin lukeminen tuntuikin sitten jo koko ihmiskunnan mittaluokassa hyväksikäytöltä! Ainakin, jos uppoutuu rehellisesti miettimään nykyajan kilpailukyky- ja tehokkuusvaatimusta ja peilaa sitä – ei siihen, mihin ihminen pystyy, vaan siihen mihin ihminen on rakennettu.

Kyse ei oikeastaan ole kohtuuttomuudesta tai korkeasta vaatimuksesta. Vaan kollektiivisesta teeskentelystä, jossa pelataan mukana, jotta kilpailijat eivät antaisi parempaa kuvaa. Müller toteaa artikkelissaan, viitaten mm. tarkkaan työajanseurantaan, että ”aivojen prosessitehon kannalta ihmisellä on päivässä neljästä kuuteen tuntia tehokasta työaikaa”. Jos ihmisen täytyy teeskennellä, että jokainen minuutti työpäivässä on tehokkaasti käytetty, se on vähän valheellista. Pitäisi sanoa esimiestasolta, että työaikaa on lupa käyttää myös vapaamuotoisesti ideointiin, kehittämiseen ja palautumiseen.”

Tällaiseen ei kenelläkään työaikaa tietenkään ole. Tämä toteutuu ehkä promillelle väestöstä innovaation huipulla – aloilla, jotka ovat kaiken kaikkiaan uranuurtajuuden ytimessä. Tekoäly keksi puolestani tälle aikakaudelle hyviä termejä, kuten ”kognitiivisen rajattomuuden ja tuloksen tyrannian aikakausi” tai ”mittarivallan aika”! Kaikki me ollaan rakennettu melkoisen samalla tavalla, vaikka luonteissamme, ominaisuuksissamme ja siten kyvyissämme on eroja.

Ja ei… meidän ei kuulukaan pystyä olemaan kahta kolmannesta vuorokaudesta suoritusmoodissa. Kyllä, laskin mukaan työpäivän lisäksi myös nykyajan vanhemmuuden ja kulutustalouden suoritustunnit! Nyt rupesi kiinnostamaan, kuinka paljon esi-isämme rehkikään? Ajassa, jossa keskityttiin ravinnon hankintaan ja välittömän hengenvaaran torjumiseen.

Neandertalinihmisen (Homo neanderthalensis) tarkkaa “työaikaa” ei tiedetä, mutta arkeologian ja nykyisten metsästäjä-keräilijöiden vertailun perusteella voidaan arvioida ajankäyttöä:

• Varsinaiseen saalistukseen: usein vain muutama tunti päivässä – eikä joka päivä.
• Kaikkeen toimeentuloon liittyvään (metsästys, keräily, työkalujen teko, tulen ylläpito, ruoan käsittely): keskimäärin arviolta 3–6 tuntia päivässä.

Neandertalinihminen teki vähemmän työtä, mutta se oli välitöntä, konkreettista ja selviytymiseen sidottua. Nykyihminen käyttää enemmän aikaa ja energiaa, mutta työn tulokset ovat abstrakteja, ja vastuu rajattomasta tiedonkäsittelystä ja päätöksenteosta sysätään yksilölle. Fyysinen kuormitus on siirtynyt pitkälti kognitiiviseksi kuormitukseksi.

Toisin sanoen:

Neandertalinihminen sai selviydyttyä pienellä, selkeällä ajankäytöllä. Me suoritusyhteiskunnassa olemme usein jatkuvasti päivystävä tiedonhaku- ja valintakoneisto, ilman selkeää rajaa suoritusajalle ja rentoutumiselle. Itsestäni en mene takuuseen, mutta on kai se ihmisen älyllinen kapasiteettikin kasvanut aika tavalla evoluution myötä.

Pysytään raameissa

Miten sitten voisit suorittamiseesi vaikuttaa ja antaa aivoillesi mahdollisuuden onnistua tietotulvassa, sekavuudessa tai jatkuvassa uuden informaation selaus- ja suodatusprosessissa, jonka pitäisi huipentua oppimiseen, päätökseen tai muuhun tuotokseen?

Esimerkiksi siten, että teet ne vaativimmat eniten keskittymistä vaativat tehtävät siinä 4-6 tunnissa jotka kehollasi on käytettävissä, ja pyrit tekemään ne pian niiden pikku taukojen jälkeen! Äläkä yritä pakottaa sitä suorittamista, kun et enää ole parhaimmillasi. Huolehdi, ettet ole usein siinä tilanteessa, että sinun on pakko tehdä vaativaa työtä huomiseksi ja olet jo kapasiteetin ylärajoilla tai yli.

Lue myös:

• Inspiroiva arki-ilta
• Re: Tarvitsetko lomaa
• Lomalla käytettävissä

Vahvat näyttävät heikkoutensa

Se neljäs vinkki oli ”Uskalla jakaa myös vaikeita asioita”. Müller kertoi saaneensa kerran tiedon omaisensa menehtymisestä työpaikalle ja jakaneensa tiedon heti muille, jotta ei tulisi väärinymmärretyksi vakavine ilmeineen.

Uskon kyllä, että ”mittarivallan aikana” syntyy helpommin jännitteitä, kun kaikki ovat suuremmalla taajuudella mitattuina ja tilivelvollisia henkilökohtaisesta suorituksestaan. Tiimityöhalukkuus on helposti ensimmäisenä karsintauhan alla, jos se on vapaaehtoista ja suoritustasi ei viime kädessä mitata sen kautta. Pahimmillaan tiedon ja osaamisen panttaus lisääntyy.

Vastapainoksi yhteistyön vaalimiseen kaivataankin varmasti enemmän inhimillisiä yhdistäviä kokemuksia ja työkaverin syvempää tuntemista, ulottuen myös työasioiden ulkopuolelle. Toisen puoleen kääntyminen painottuu ehkä tehtävien ja osaamisen sijasta jaksamiseen liittyvän myötätunnon ja samaistumisen hakemiseen ja työhyvinvointivinkkeihin.

Omana itsenään on ihan varmasti helpompaa ja mukavampaa olla kuin tiukka rooli päällä jatkuvasti omia intressejä mielessä pyöritellen. ”Kehittäminen ja ideointi lähtevät parhaiten liikkeelle silloin, kun työyhteisössä vallitsee psykologinen turvallisuus.” Eihän kenenkään todellinen ammattitaito tai arvostus murene siihen, että tunnustaa tietämättömyyttään, pyytää apua tai näyttää pelkonsa.

Mikään ei muutu jos ei mitään muuta. Joten koitan iskostaa näitä ”uusia” rutiineja kokeiltaviksi:

• Ei torkkuherätyksiä, mene aina samaan aikaan töihin ja nukkumaan!
• Pidä pieni tauko joka tunti aina kun mahdollista
• Valitse vaativimmat työt aamuille
• Näytä tunnetta, pyydä apua ja osoita empatiaa! (Sen sijasta, että teeskentelisit tehokkuutta tai esiintyisit suorittajana)

Jos kokeilit näitä ja onnistuit, jätä kommentti!

Jukka