Emme ole eri mieltä – elämme eri todellisuuksissa

Onko sulle helppoa ryhtyä ns. syvällisiin keskusteluihin? Huomaatko keskustelujen jumittuvan pisteeseen, jossa et voi täysin ymmärtää tai hyväksyä toisen näkemystä – siitäkin huolimatta ettet yritä muuttaa toista? Jos kyllä, missä määrin tämä johtuu yleisestä keskustelun puutteesta ja toisaalta siitä miten maailmankuvaa meille välitetään?

Miksi keskustelut muuttuvat mutkikkaiksi

Keskustelut eivät välttämättä jumitu siksi, että olemme eri mieltä vaan siksi, että emme katso samaa asiaa. Sama yhteinen vuorovaikutustilanne, sama uutinen – mutta täysin eri tulkinta siitä, mitä toisen ajattelussa tai maailmassa tapahtuu. Ja kun lähtökohta on eri, keskustelu ei oikein pääse liikkeelle, tuntuu vaivaannuttavalta tai kärjistyy kinaamiseksi. Elämme eri todellisuuksissa.

Yksi näkee maailman epävarmana ja uhkaavana. Toinen kokee tilanteen rauhallisena ja hallittuna. Kun nämä kaksi kohtaavat, keskustelu ei etene, koska yhteinen lähtöpiste puuttuu. Keskustelu herättää hämmennystä tai yllättää toisen osapuolen totaalisesti. Syntyy omia arvailuja, tulkintoja ja epäilyjä toisen ajatusmaailman motiiveista. ”Miten se voi ajatella noin? Mikä sitä ohjaa?”

Emme ehkä riitelekään mielipiteistä, vaan siitä mitä ylipäätään on oikeasti tapahtumassa ja mitkä ovat seuraukset. Tämä näkyy läheisissä ihmissuhteissa ja suhtautumisessa maailman tapahtumiin. Mutta vähän eri syistä. Tämä ei selity pelkästään ihmisten eroilla. Taustalla on myös se, miten maailmankuva meille nykyään syötetään.

Algoritmit eivät näytä maailmaa – ne valitsevat sen

Suurin muutos ei ole räjähdysmäisesti kasvava tiedon määrä, vaan tapa, jolla tieto meille valitaan. Some, uutiset ja hakukoneet eivät enää näytä läheskään kaikkea eikä tee meille kattavan tasapuolisia yhteenvetoja. Ne näyttävät sen, mikä pitää sinut todennäköisimmin sitoutuneesti mukana.

Jos olet huolissasi, saat lisää huolta vahvistavaa sisältöä. Jos olet kiinnostunut jostain näkökulmasta, saat sitä lisää. Jos etsit lohtua, saat sitä. Mediat eivät siis ole sinua varten, vaan sinä medioita varten. Olet potentiaalinen maksava asiakas, vierailija, klikkaaja tai halutun propagandan levittäjä.

Lopputulos on huomaamaton mutta merkittävä. Et saa kattavaa kuvaa maailmasta – saat sinulle sopivan version siitä. Koska saamme valikoitua sisältöä, kyse ei ole enää pelkästä mielipiteiden polarisaatiosta, vaan siitä, että koko todellisuuskäsitys alkaa eriytyä.

Tämän takia kiinnostuin aiheesta lisää:

Innostuin kirjoittamaan tästä, kun luin The New Unhinged -Substack-tilin artikkelin Wrong Conversation. Right Energy. Se kuvaa minusta hyvin sitä, miten yhteinen totuus ja viitekehys on entisestään heikkenemässä ja perustellusti eri mieltä olemisesta on tulossa aiempaa vaikeampaa, kun maailmankuvat erkaantuvat.

Sama maailma, eri todellisuudet – johdossa ja yksilön arjessa

Tämä ei jää pelkästään yksilötasolle, vaan kytkeytyy poliitiikkaan, päätöksiin ja sieltä meidän kaikkien elinympäristöön. Yksi näkyvä esimerkki tästä ilmiöstä löytyy suoraan vallan huipulta Trumpin hallinnon lähipiiristä. Sen tehtävänä on tyylipisteitä murehtimatta vahvistaa johtajansa harkitsemattomia, epäkypsiä, ja autoritäärisiä päätöksiä maailmanvalloituksesta.

Tällä medialla on käytännössä vain yksi asiakas, mutta se on näköjään riittävän iso tilaaja maksamaan koko palvelun tuottamalla lähipiirilleen lisäarvoa rahan ja muiden pinnallisten mukavuuksien muodossa. Huumaantunut lähipiiri on valmis sivuuttamaan eettiset ongelmat eikä arvioi riskejä riittävällä vakavuudella, joten sen jäsenet tulevat tuhoamaan ”oman maailmansa” eli uransa.

Kaikkia motiiveja tuolle maailmaa järisyttävälle vallankäyttöä muokkaavalle sisäpiirille emme voi tietää tai ymmärtää, mutta uskon, että tavalla tai toisella motiivit johtavat riippuvuuksiin, ahneuteen ja rahaan. Niiden taustalla juurisyinä ovat varmasti niinkin tavalliset kaikkia koskettavat asiat kuin yksilön itsetunnon kehittyminen, kasvatusperiaatteet, lapsuus ja sattumien ohjaamat tapahtumat nuoren ihmisen kriittisissä kehitysvaiheissa.

Sama ilmiö näkyy myös paljon arkisemmalla tasolla. Joten siirrytään globaalista tasosta yksilöön. Itse olen ollut tiiviimmin tässä mediavetoisessa ihmiskokeessani mukana reilun vuoden. Seuraan tekoälyvallankumousta, sotauutisia, mielenterveys ja adhd-kirjoituksia ja olenpa ajautunut myös ikääntymiseen liittyviin artikkeleihin. Sitä saa mitä tilaa!

Luomani maailma

Tunnustan, että mielipiteitäni ja omakuvaani entisestään vahvistaa tiettyyn suuntaan se tosiasia, että saan feediini sota- ja trumpvastaisia uutisia, adhd kytkeytyy mukaan näkemissäni artikkeleissa, podcasteissa, äänikirjoissa ja blogiotsikoissa, sitä liitetään kaikkeen ympäröivään ja aihe pysyy siksi hallitsevana mielessäni.

Saan päivittäin feediini äppejä ja maksullisia ohjelmia liittyen keski-iän kriisiin, kaljuuntumiseen, erektio-ongelmiin ja juomattomuuteen. Alan uskoa, että mun on kasvatettava hiukset ja tehtävä pari kegel-harjoitusta aamuin illoin, muuten en ole mies enkä mikään!

Kun tämän tiedostaa, ei kai tässä ole mitään niin pelottavaa. Näin uutisointi ja some vaan nykyään toimii. Puolueettomuutta ja kattavaa kuvaa on etsittävä perinteiseen tapaan ihmiskontaktien kautta verkostoitumalla ja tunnustelemalla miten muut maailman näkevät. Eli keskustelujen kautta!

Mitä tämä tekee mielelle

Kun todellisuus alkaa tuntua pirstaleiselta, mieli yrittää automaattisesti sopeutua. Usein se tarkoittaa kahta asiaa:

• haetaan lisää tietoa – tai
• haetaan helpotusta

Puolueetonta lisätietoa on vaikea löytää – ja tieto ei ratkaise ongelmaa, jos se on valikoitua ja algoritmit vahvistavat tunnetiloja. Silloin päädyt helposti hakemaan helpotusta ja poimit sen, mikä helpoiten tukee sinua saamaan vastauksen kasaan.

Et pelkästään tunne jotain – sinulle näytetään lisää sitä, mitä tunnet. Huoli vahvistuu huolesta. Ärsytys vahvistuu ärsytyksestä. Tämä alkaa tuntua objektiiviselta todellisuudelta, vaikka se on osittain rakennettu näkymä.

Tunnistan tämän myös omassa arjessani. Huomaan seuraavani uutisia, koska en halua missata mitään tärkeää. Samaan aikaan tiedän, että se kuormittaa. Silti jatkan. Jälkikäteen ajateltuna en ole aina tullut paremmin informoiduksi. Olen tullut ehkä enemmänkin linjatuksi.

Kaikki tämä ei kuitenkaan ala algoritmeista. Se alkaa paljon lähempää.

Rakkaani, mitä tarkoitat?

Todellisuus ja kyky keskusteluun parisuhteessa ei synny pelkästään siitä, mitä tapahtuu. Se syntyy siitä, mitä olemme kokeneet. Taustat, kokemukset, onnistumiset, pettymykset ja tarpeet muokkaavat sitä, miten tulkitsemme samaa tilannetta. Siksi kaksi ihmistä voi katsoa samaa asiaa ja nähdä siinä eri merkityksen.

Parisuhteessa tämä näkyy hyvin konkreettisesti. Toinen voi reagoida tosi voimakkaasti vallitsevaan ilmapiiriin tai mielikuvaan, jota toinen ei pidä merkittävänä. Toinen kokee uhan, jota toinen ei edes näe. Toinen näkee ylimielisyyden tai välinpitämättömyyden, toinen kyvyttömyyden.

Mielipiteitä ohjaavat erilaiset kokemukset ja historia. Iso merkitys yhteisen levollisuuden löytymiseen on sillä, kuinka hyvin realiteetit ja molempien vahvuudet, heikkoudet ja eroavaisuudet on osattu keskustella auki.

Ystävyyssuhteissa tämä näkyy ehkä hiljaisemmin. Keskustelut voivat jäädä pinnallisiksi. Ei siksi, ettei kiinnostaisi – vaan siksi, että syvemmälle meneminen tuntuu vaikealta, kun lähtökohdat ovat eri. Voisiko ideologinen näkemysero jotenkin vaarantaa kaverisuhteen?

Turvallinen small talk lisääntyy, tai ainakaan keskusteluja ei laajenneta helposti uusille alueille. Merkitykselliset keskustelut vähenevät ja aletaan jutella helpoista ja loppuunkulutetuista aiheista?

Aikuisen ja nuoren todellisuus

Miksi et saa aina aikuistuvaa nuorta heti innostumaan yhteisiin menoihin tai helpot yhteiset puheenaiheet ovat vähissä? Varmaan päällimmäinen syy tähän on, ettei ole riittävän jatkuvaa keskustelua, jotta yhteys ja tuntuma säilyy. Tästä kyllä itse poden jatkuvasti omatunnontuskia. Syy varmasti usein onkin vanhemman harhaluulossa, että pitää keksiä jotakin suurta ja hienoa arjen lisäksi.

Miksi on tehtävä töitä sen eteen, että yhteisiä mielenkiinnon kohteita riittää? Koska nuori elää täysin eri informaatioympäristössä. Se, mitä hän näkee päivittäin, on täysin eri maailma kuin mitä vanhempi seuraa. Aukko ei ole pelkästään iän myötä muokkautuvissa arvoissa – vaan todellisuudessa. Et voi vain luottaa, että nuori näkisi maailman samoin. Todennäköisesti ei näe!

Yritän löytää vertailun omasta elämästäni. Mun mielessä pyörii nyt perheen kasassa pysyminen ja miten voimistaisin suhdetta lapsiini vielä kun tätä aikaa on tarjolla. Nuoret sen sijaan itsenäistyvät ja hakevat tukiverkkoa kaveripiiristä, työporukasta tai seurustelukumppanista. Tämähän on toki ihan normaalia.

Minua huolettaa maailmantilanne ja näen huonon trendin. Nuoret katsovat lähemmäs ja suppeammin omaan ympäristöön ja kaikki saattaa näyttää hyvältä. Luultavasti maailmojen erkaantuminen pelottaa myös nuoria. Tätä voi helpottaa se, että aikuinen tekee aloitteen ja kerää joukon kasaan.

Kun ajattelu ulkoistuu

Tekoäly ja nopeat vastaukset tekevät arjesta helpompaa. Se on kiistaton hyöty. Mutta samalla tapahtuu pieni muutos: Kysymme nopeammin, odotamme valmiita vastauksia ja siedämme vähemmän epävarmuutta. Hitaampi ajattelu alkaa tuntua virheeltä ja keskeneräisyys turhauttavalta. Silti juuri se on usein se vaihe, jossa ymmärrys syntyy. Jos kaikki tulee valmiina, oma ajattelu jää helposti väliin.

Mitä tälle voi tehdä arjessa

Tämä ei vaadi radikaalia muutosta, mutta muutama asia auttaa:

• Rajaa uutisten ja somen määrää tietoisesti.
• Pysähdy välillä ilman valmista vastausta.
• Keskustele enemmän kokemuksesta, älä vain tuntemistasi faktoista.
• Hyväksy, että toinen näkee tilanteen eri lähtökohdasta.
• Opi tuntemaan keskustelukumppanisi. Älä arvaile toisen ajatuksia.

Yhteinen todellisuus ei synny kerralla, mutta ymmärrys voi silti kasvaa.

Lopuksi

Jos maailma tuntuu sekavammalta kuin ennen, sinussa ei luultavasti ole mitään vikaa. Kyse ei välttämättä ole siitä, että jokin olisi rikki, vaan siitä, että sinun ja muiden tapa nähdä maailmaa on muuttunut.

Lue myös: Re: Zuckerbergin valheet ja tekoälyn valta somen algoritmeissa